Kirjautuminen on muuttunut 22.8.2025 - tarvittaessa aseta salasanasi uudelleen.

Meta hallitsee VR-markkinaa

VR-lasien myynti kasvaa vauhdilla. Isot yritykset odottavat niiden yleistymistä, jotta Metaversumi pääsee todella vauhtiin.
3. heinäkuuta 2022 kirjoittaja
IT Insider toimitus

VR-lasien myynti kasvoi maailmanlaajuisesti tämän vuoden ensimmäisellä neljänneksellä 241,6 prosenttia. Tutkimusyhtiö IDC:n ennusteen mukaan tänä vuonna myydään 13,9 miljoonaa VR-silmikkoa.

Vertailun vuoksi IDC arvioi maailmanlaajuisen älypuhelinmarkkinan kooksi arvioidaan tänä vuonna 1,36 miljardia laitetta. Joten kasvava virtuaalitodellisuus on toistaiseksi aika pieni teknologiasegmentti.

Markkinaa hallitsee tällä hetkellä Metan Quest 2 -laite, jonka markkinaosuus on noin 90 prosenttia. Markkinakakkosella, lähinnä Kiinassa käytetyllä ByteDancen Picolla on 4,5 prosentin osuus markkinasta.

Ensi vuosi tulee olemaan tärkeä koko VR-markkinalle, koska markkinoille odotetaan silloin uusisa tuotteita Metalta, Picolta ja Sonylta. Lisäksi Applen odotetaan juolkaisevan oman mixed reality -lasinsa silloin. Ensi vuoden kokonaismarkkinan odotetaan olevan 30-35 miljoonaa laitetta.

“Kaikki seuraavat Applen julkistusta. Mutta suuren massatuotteen sijaan ensimmäinen Applen tuote vetoaa teknologisiin edelläkävijöihinj ja Applen faneihin”, sanoo Ramon Llamas IDC:ltä. “Seuraavat versiot tulevat sisältämään merkittäviä parannnuksia.”

Virtuaalilasit ja laajennetun todellisuuden (mixed reality) -lasit ovat fyysisen ja virtuaalimaailman yhdistävän Metaversen rakennuspalikoista on VR-lasit, joilla käyttäjä pääsee siirtymäån virtuaalisiin maailmoihin.

Jaa
Dynaaminen pätkäsi näytetään tässä... Tämä viesti näytetään, koska et ole antanut sekä suodatinta että mallia käytettäväksi.
Dynaaminen pätkäsi näytetään tässä... Tämä viesti näytetään, koska et ole antanut sekä suodatinta että mallia käytettäväksi.
Dynaaminen pätkäsi näytetään tässä... Tämä viesti näytetään, koska et ole antanut sekä suodatinta että mallia käytettäväksi.
Arkistoi