Kirjautuminen on muuttunut 22.8.2025 - tarvittaessa aseta salasanasi uudelleen.

ICT-alan sopimuskiistassa ei vieläkään sopua – Prolta uusi lakkovaroitus

Ammattiliitto Pron ICT-alalla olevat jäsenet aloittivat neljännen kahden viikon lakkojakson. Uusi lakkovaroitus on aikavälille 20.6.-3.7.
5. kesäkuuta 2022 kirjoittaja
IT Insider toimitus

ICT-alalla olevat ammattiliitto Pron jäsenet aloittivat neljännen kahden viikon lakkojakson välille 6.6.-19.6. Pro antoi myös uuden lakkovaroituksen kahden viikon lakosta ajalle 20.6-3.7. mikäli sopua ei synny ennen sitä.

Lakko koskee kaikkia teleoperaattoreita, verkonrakennusyhtiöitä ja niiden alihankkijayrityksiä, joissa noudatetaan Pron ja Palvelualojen työnantajat Paltan välistä työehtosopimusta. Sopimuksen piirissä on noin 12 000 toimihenkilöä ja asiantuntijaa. 

Pron tiedotteen mukaan lakolla on ollut paljon vaikutuksia. Lakko on esimerkiksi siirtänyt käytössä olevien ict-alan palveluiden muutostöitä ja uusien palveluiden käyttöönottoa syksyyn.

Monien yritysten puhelinasiakaspalvelu on hankaloitunut, niissä on ruuhkia ja yhteydenottolomakkeita on suljettu. Lakon aikana valmistuneisiin kerrostaloihin ei ole saatu kytkettyä laajakaistoja ja muissakin muutoissa laajakastojen asennukset ovat viivästyneet viikkoja.

Pron ja työnantajaosapuolen Paltan kiistaan on jo annettu kaksi sovintoesitystä valtakunnansovittelijan johdolla, mutta Pro on hylännyt ne omasta näkökulmastaan riittämättöminä.

Työriitaa sovitellaan seuraavan kerran 6.6. klo 10.

Jaa
Dynaaminen pätkäsi näytetään tässä... Tämä viesti näytetään, koska et ole antanut sekä suodatinta että mallia käytettäväksi.
Dynaaminen pätkäsi näytetään tässä... Tämä viesti näytetään, koska et ole antanut sekä suodatinta että mallia käytettäväksi.
Dynaaminen pätkäsi näytetään tässä... Tämä viesti näytetään, koska et ole antanut sekä suodatinta että mallia käytettäväksi.
Arkistoi