Kirjautuminen on muuttunut 22.8.2025 - tarvittaessa aseta salasanasi uudelleen.

Googlen tekoälytarjonta kasvoi juuri merkittävästi

Googlen uusiin julkaisuihin kuuluu muun muassa yli 220 euroa kuussa maksava AI Ultra -tilausmalli. Googlen mukaan AI Ultra on työkalu elokuvantekijöille, sisällöntuottajille ja kehittäjille.
20. toukokuuta 2025 kirjoittaja
Lehtinen Max

Googlen I/O-konferenssissa paljastettiin useita tekoälyavusteisia julkaisuja. Eräs merkittävimmistä paljastuksista on uusi 220 euroa kuussa maksava Google AI Ultra -palvelu, joka antaa premium-tason pääsyn Googlen tekoälyavusteisiin sovelluksiin ja palveluihin. 

Muita huomionarvoisia julkaisuja ovat Gemini Deep Researchin uusi kyky käyttää lähteinään käyttäjän PDF-tiedostoja sekä Google-haun uuden AI Moden laajentaminen koko Yhdysvaltain markkinoille. 

AI Moden ideana on antaa tekoälyn käydä läpi hakutuloksia tulosten laadun parantamiseksi ja tiivistämiseksi. 

Lisäksi Google kertoi uudesta Gemini-integraatiosta Chromelle. Yrityksen mukaan työkalu auttaa käyttäjiä käymään verkkosivuja nopeammin läpi yhteenvetojen ja selitysten avulla. Käytännössä kyseessä on Chromen sisälle upotettu, kontekstitietoinen käyttöliittymä Geminille.

Google AI Ultra niputtaa monia palveluita

Verottomasti 220 euroa kuussa maksavaan Ultra-tilausmalliin kuuluu muun muassa Project Mariner, jonka avulla voi automatisoida tiedonhaun lisäksi varauksia ja ostoksia. Mariner etsii useita sivustoja ja “satoja” potentiaalisia vaihtoehtoja löytääkseen käyttäjän haluaman tiedon tai tuotteen, Google kertoo. 

Järjestelmä voi työstää samaan aikaan jopa 10 eri työtehtävää yhden dashboardin kautta. 

AI Ultraan kuuluu myös Veo 3 -videogeneraattori ja Flow-videoeditori. Googlen mukaan Veo 3 voi generoida videon lisäksi ääniefektejä, taustaäänia ja jopa dialogia. Flow-editori on Veo 3:n päälle rakennettu elokuvatyökalu, jolla voi kontrolloida generoitavien kohtausten kulmia ja pituuksia, Google kertoo. 

Google julkaisi konferenssissa myös monia muita ominaisuuksia ja työkaluja, kuten Gmailin postilaatikkoa tiivistävän ja siivoavan automaatiotoiminnon. 

Voit lukea mainitsemattomista julkaisuista lisää esimerkiksi täältä. Ultra-mallin eduista löydät kattavamman kuvauksen täältä.

kohteessa Uutiset
Jaa
Dynaaminen pätkäsi näytetään tässä... Tämä viesti näytetään, koska et ole antanut sekä suodatinta että mallia käytettäväksi.
Dynaaminen pätkäsi näytetään tässä... Tämä viesti näytetään, koska et ole antanut sekä suodatinta että mallia käytettäväksi.
Dynaaminen pätkäsi näytetään tässä... Tämä viesti näytetään, koska et ole antanut sekä suodatinta että mallia käytettäväksi.
Arkistoi