Kirjautuminen on muuttunut 22.8.2025 - tarvittaessa aseta salasanasi uudelleen.

Googlen oikeushuolet jatkuvat – valitusoikeus palautti Chromen seurantakäytännöt piirioikeuden käsiteltäväksi

Yhdysvaltalaisen valitusoikeuden mukaan piirioikeuden alkuperäinen päätös ei ottanut huomioon tavallisen käyttäjän ymmärrystä ehtojen sisällöstä.
20. elokuuta 2024 kirjoittaja
Lehtinen Max

Google joutuu kohtaamaan uudelleen syytteet sen Chrome-selaimen taipumuksesta kerätä dataa myös käyttäjiltä, jotka eivät ole linkittäneet tiliään selaimeen, yhdysvaltalainen valitusoikeus toteaa hiljattaisessa päätöksessään

Tapausta käsiteltiin alun perin Pohjois-Californian piirioikeudessa vuonna 2022 käyttäjien nostettua Googlen seurantakäytännöistä ryhmäkanteen. 

Piirioikeus totesi tuolloin, etteivät Chromen käytännöt rikkoneet lakia jatkaessaan esimerkiksi käyttäjien henkilötietojen, IP-osoitteiden ja selaushistorian seurantaa, vaikka käyttäjät eivät olleet kirjautuneena tileilleen. 

Pohjois-Californian piirioikeuden tuomari puolsi vuoden 2022 joulukuisessa päätöksessään Googlen kantaa ja totesi syytteitä hylätessään, että ”Google kertoi asianmukaisesti kyseessä olevien tietojen keräämisestä ja käyttäjät antoivat siihen suostumuksensa”.

Yhdysvaltojen liittovaltion 9. piirin valitusoikeus toteaa kuitenkin nyt päätöksessään, että asiaa piirioikeudessa käsitellyt tuomari ei tarkistanut Googlen kaikkia tietosuojaehtoja asianmukaisesti. 

Valitusoikeuden mukaan piirioikeuden olisi pitänyt selvittää, olisiko “järjellinen käyttäjä” luullut ehtoja lukiessaan suostuvansa tietojen keräämiseen myös ilman tilinsä linkittämistä. 

Piirioikeus keskittyi päätöksessään oletukseen, että Google keräisi selaimellaan käyttäjädataa joka tapauksessa. 

Valitusoikeuden mukaan Googlen ehtojen muotoilu on kuitenkin voinut hämmentää käyttäjiä yrityksen datankeruukäytännöistä. 

Google esimerkiksi mainosti yleisissä tietosuojaehdoissaan Chromea väittämällä, ettei tiettyjä selaimen avulla yleensä kerättäviä tietoja lähetettäisi Googlelle, ellei käyttäjä ottaisi synkronointia käyttöön. 

Google ei ole kiistänyt toteuttaneensa datankeruuta, vaikka käyttäjät eivät olisi linkittäneet tilejänsä Chromeen. 

Teknologiajätti kuitenkin väittää, että käyttäjät suostuivat tietojen keräämiseen hyväksymällä Googlen tietosuojakäytännön.

Valitusoikeuden mukaan joidenkin Googlen ehtojen perusteella käyttäjä “voisi olettaa”, että Google ei keräisi evästeitä tai seuraisi IP-osoitteita ilman tilin synkronointia Chromeen.

Jaa
Dynaaminen pätkäsi näytetään tässä... Tämä viesti näytetään, koska et ole antanut sekä suodatinta että mallia käytettäväksi.
Dynaaminen pätkäsi näytetään tässä... Tämä viesti näytetään, koska et ole antanut sekä suodatinta että mallia käytettäväksi.
Dynaaminen pätkäsi näytetään tässä... Tämä viesti näytetään, koska et ole antanut sekä suodatinta että mallia käytettäväksi.
Arkistoi