Kirjautuminen on muuttunut 22.8.2025 - tarvittaessa aseta salasanasi uudelleen.

Google taistelee kaataakseen sovelluskauppojen ikävarmennuslain Yhdysvalloissa

Sovelluskauppoihin keskitetty ikävarmennus auttaisi mobiilisovelluksia suojelemaan lapsia. Lain täytyy kuitenkin vielä läpäistä Utahin kuvernöörin ja oikeusjärjestelmän arviointi.
12. maaliskuuta 2025 kirjoittaja
Lehtinen Max

Yhdysvaltojen Utahissa säädettiin viime viikolla sovelluskauppoja koskeva vastuullisuuslaki, joka voisi teoriassa pakottaa sovelluskaupat selvittämään käyttäjiensä iät. 

Laki vaatii vielä osavaltion kuvernöörin allekirjoituksen ja Yhdysvaltojen oikeusjärjestelmän hyväksynnän, joka ei ole todellakaan taattu. 

Maan korkein oikeus pohtii paraikaa, onko Texasissa säädetyn pornografian ikävarmennuslain aiheuttaman yksityisyydensuojahuolet lain tuomien hyötyjen arvoiset. Korkeimman oikeuden tuleva päätös vaikuttanee merkittävästi myös muiden ikävarmennuslakien, kuten Utahin sovelluskauppalain, mahdollisuuksiin edetä toimeenpantaviksi.

Meta, Snapchat ja X ovat ilmoittaneet tukevansa sovelluskauppojen vastuullisuuslakia. 

Google ei ole vastaanottanut ehdotettua lakia positiivisesti. Hakujätti syyttää lainsäätäjiä, Metaa ja muita yrityksiä vastuun sysäämisestä sovelluskaupoille. 

Google haluaa lakiin merkittäviä muokkauksia

Google kritisoi Utahin sovelluskauppojen vastuullisuuslaissa muun muassa tämän huoltajille antamaa valtaa lasten ja nuorten mobiililaitteiden käytöstä. Ehdotetun lain mukaan kaikkien sovellusten lataamiseen vaadittaisiin huoltajan hyväksyntä.

Google ei myöskään pidä ajatuksesta, että ikävarmennustieto jaettaisiin kaikille kehittäjille.

“Lakiehdotuksen mukaan sovelluskauppojen on jaettava kaikkien sovelluskehittäjien (käytännössä miljoonien yksittäisten yritysten) kanssa tieto siitä, onko käyttäjä lapsi tai teini-ikäinen ilman vanhempien suostumusta tai sääntöjä siitä, miten tietoja käytetään”, yritys kirjoittaa hiljattaisessa blogipostauksessaan

Google ehdottaa, että ikävarmennustieto jaettaisiin vain tarvittaessa ja vain käyttäjän tai huoltajan luvan kanssa.

Googlen esiin nostamat ongelmat ja ratkaisut eivät kuitenkaan suoraan sodi lain perusajatusta, ikävarmennuksen keskittämistä, vastaan.

Korkein oikeus pohtii ikävarmennuslakeja

Keskitetty lähestymistapa helpottaisi ikävarmennuksen toteutusta ja vähentäisi riskiä tietojen väärinkäytöstä, kun tunnistamiseen vaadittavia tietoja käsiteltäisiin vain tiettyjen yritysten, pääasiassa Googlen ja Applen, toimesta. 

Aiemmin ikävarmennuslait ovat jääneet yhdysvaltalaisissa oikeuksissa jumiin yksityisyydensuojaan liittyviin huoliin. 

Yhdysvalloissa ainakin yhdeksän osavaltiota odottaa tällä hetkellä korkeimman oikeuden päätöstä Texasin pornografialaista kalibroidakseen, onko osavaltioiden suunnittelemilla ikävarmennuslaeilla mahdollisuuksia tulla toimeenpantaviksi.

Esimerkkejä ikävarmennuslaeista löytyy vain harvakseltaan, mutta esimerkiksi Ranskassa läpäistiin vuonna 2023 lainsäädäntö, jonka mukaan pornografiasivustojen täytyy toteuttaa todentaa käyttäjiensä ikä. 

Jaa
Dynaaminen pätkäsi näytetään tässä... Tämä viesti näytetään, koska et ole antanut sekä suodatinta että mallia käytettäväksi.
Dynaaminen pätkäsi näytetään tässä... Tämä viesti näytetään, koska et ole antanut sekä suodatinta että mallia käytettäväksi.
Dynaaminen pätkäsi näytetään tässä... Tämä viesti näytetään, koska et ole antanut sekä suodatinta että mallia käytettäväksi.
Arkistoi