Kirjautuminen on muuttunut 22.8.2025 - tarvittaessa aseta salasanasi uudelleen.

Gemini voi nyt suorittaa aikataulutettuja tehtäviä ja antaa muistutuksia

Geminin aikataulutustoiminto voi esimerkiksi nopeuttaa tärkeimpien sähköpostien priorisoimista. Taustalla vaikuttaa yleisempi trendi sovelluksien älykkyyden kasvusta.
6. kesäkuuta 2025 kirjoittaja
Lehtinen Max

Gemini voi nyt suorittaa tehtäviä aikataulutetusti ennalta määritettyjen kriteerien pohjalta, Google kertoo

Geminiltä voi esimerkiksi pyytää päivittäisiä yhteenvetoja kalenterista ja lukemattomista sähköposteista. Mahdollista on myös sää-, uutis- ja tapahtumapäivityksien sekä kertaluonteisten tehtävien aikatauluttaminen.

Tehtäviä voi muokata ja laittaa tauolle omien tarpeiden mukaan. Niitä voi kuitenkin olla voimassa vain 10 kerrallaan, Google kertoo.

Uusi aikataulutusvaihtoehto on saatavilla vain Geminin maksaville asiakkaille, kuten AI Pron ja AI Ultran tilaajille. Google ei selventänyt julkaisuilmoituksessaan, milloin toiminnallisuus saapuu Atlantin yli Eurooppaan. 

Myös OpenAI:n ChatGPT:n tilaajat pystyvät aikatauluttamaan toimintoja. Tämä onnistuu profiilin Tehtävät-osiosta. Tehtävät luodaan keskustelemalla o4-minin kanssa. 

Jaa
Dynaaminen pätkäsi näytetään tässä... Tämä viesti näytetään, koska et ole antanut sekä suodatinta että mallia käytettäväksi.

Arkistoi