Kirjautuminen on muuttunut 22.8.2025 - tarvittaessa aseta salasanasi uudelleen.

Australia kieltää TikTokin hallinnon puhelimista

TikTokin tietoturvariskit ovat johtaneet kieltoihin käyttää suosittua sosiaalisen median sovellusta hallinnon työntekijöiden puhelimissa useissa länsimaissa.
3. huhtikuuta 2023 kirjoittaja
IT Insider toimitus

Australia seuraa monen länsimaan esimerkkiä ja kieltää suositun TikTok-somepalvelun käytön valtionhallinnon puhelimissa. Perusteena ovat epäilyt kiinalaisomisteisen TikTokin tiedonkeruusta.

Kielto tulee voimaan mahdollisimman pian. Australian oikeusministeri Mark Dreyfus kertoi uutistoimisto Bloombergin mukaan, että kieltoon päädyttiin maan turvallisuusviranomaisten suosituksesta.

Australian ohella TikTok on kielletty muun muassa Euroopan komission työtekijöiltä, Yhdysvaltain hallinnon laitteista sekä muun muassa Iso-Britannian, Hollannin, Ranskan ja Kanadan valtionhallinnon parissa työskentelevien laitteista.

TikTokin omistavan ByteDancen toimitusjohtaja Shou Zi Chew oli maaliskuun loppupuolella Yhdysvaltojen kongressin kuultavana. Yhdysvallat on ollut yksi tiukimmin TikTokiin suhtautuvista tahoista.

Suomessa tilannetta seurataan, mutta kieltoja ei ole vielä tullut. TikTok oli eduskuntavaaleissa yksi merkittävä uusi kampanjointikanava nuorisokohderyhmään ja moni TikTok-tähti pääsikin vaaleissa läpi.

Kuva Olivier Bergeron Unsplash

Jaa
Dynaaminen pätkäsi näytetään tässä... Tämä viesti näytetään, koska et ole antanut sekä suodatinta että mallia käytettäväksi.
Dynaaminen pätkäsi näytetään tässä... Tämä viesti näytetään, koska et ole antanut sekä suodatinta että mallia käytettäväksi.
Dynaaminen pätkäsi näytetään tässä... Tämä viesti näytetään, koska et ole antanut sekä suodatinta että mallia käytettäväksi.
Arkistoi