Kirjautuminen on muuttunut 22.8.2025 - tarvittaessa aseta salasanasi uudelleen.

Apple on myynyt yli 200 000 Vision Prota vain 10 päivässä – analyytikot eivät usko tahdin jatkuvan

Myynti on tapahtunut Yhdysvalloissa ennakkotilauksilla. Analyytikot uskovat myynnin hidastuvan, sillä tyyriillä hintalapulla varustetut lasit houkuttelevat lähinnä VR-intoilijoita ja ökyrikkaita.
29. tammikuuta 2024 kirjoittaja
Lehtinen Max

Apple on myynyt yli 200 000 Vision Prota vain kymmenessä päivässä, kertoo MacRumors. Myynti on tapahtunut ennakkotilauksilla Yhdysvalloissa. 

Applen odotetaan kuitenkin valmistavan laseja tänä vuonna vain noin puoli miljoonaa kappaletta, mikä kertoo yrityksen varovaisuudesta tuotteen myöhemmän kysynnän suhteen. Lisäksi Apple Vision Pron tuotannossa on ollut ongelmia.

Myös Apple-analyytikko Ming-Chi Kuo on huomauttanut, että tuotteen kysyntä voi laskea nopeasti ennakkotilausten jälkeen. 

Syynä on, että alussa tapahtuva ostoryntäys sisältää lähes kaikki tuotteesta kiinnostuneet asiakkaat. Jotta asiakaskunta laajenisi, täytyy tuotteen saada valtavan hyvä vastaanotto kuluttajien keskuudessa.

Apple Vision Pron kyky saavuttaa laaja suosio on merkittävästi rajoittunut tuotteen 3500 dollarin hintalapun vuoksi. 

Helmikuun 2. päivänä Apple Vision Pro rantautuu kuitenkin myös yhdysvaltalaisiin kivijalka- ja verkkokauppoihin.

Muut maat saavat odottaa tuotetta vielä pitkään erikoistilauksia lukuun ottamatta. Suomeen VR-alan eliittilasit rantautuvat luultavasti vasta ensi vuonna. 

Apple kuvailee Vision Prota “vallankumoukselliseksi tilatietokoneeksi”, joka muuttaa ihmisten tavan “työskennellä, tehdä yhteistyötä, luoda yhteyksiä, elää muistoja uudelleen ja nauttia viihteestä”.

Lisää Apple Vision Pron teknisistä tiedoista löytyy esimerkiksi täällä. Monia erilaisia arvosteluja tuotteesta löytyy täältä

Tähän mennessä laseja on myyty Yhdysvalloissa yli 700 miljoonan dollarin edestä.

Jaa
Dynaaminen pätkäsi näytetään tässä... Tämä viesti näytetään, koska et ole antanut sekä suodatinta että mallia käytettäväksi.
Dynaaminen pätkäsi näytetään tässä... Tämä viesti näytetään, koska et ole antanut sekä suodatinta että mallia käytettäväksi.
Dynaaminen pätkäsi näytetään tässä... Tämä viesti näytetään, koska et ole antanut sekä suodatinta että mallia käytettäväksi.
Arkistoi