Brasilian viranomaiset ovat päässeet Applen kanssa sopuun App Store -monopolin rikkomiseksi, Brasilian oikeus- ja turvallisuusministeriö kertoo.
Sovun myötä Applen on sallittava vaihtoehtoiset sovelluskaupat, joiden toiminnasta Apple saa periä vain 5 prosentin komissiota, brasilialainen Tecnoblog kirjoittaa
Samalla Applen täytyy sallia App Store -kehittäjien upottaa sovelluksiinsa linkkejä ulkoisille maksusivustoille, mikä on aiemmin ollut kiellettyä. Teknologiajätti saa laskuttaa näin tehdyistä ostoksista 15 prosentin komission.
Jos App Store -sovellus kuitenkin onnistuu ohjaamaan käyttäjät ulkoiselle sivustolla ilman linkkiä, Apple ei saa laskuttaa tästä yhtään mitään.
App Storen kautta tehdyistä ostoista Apple saa yhä laskuttaa 10–25 prosenttia komissiota, MacRumors raportoi.
Sopu pistää ainakin väliaikaisen lopun Applen ja Brasilian viranomaisten, jotka ovat jatkuneet ainakin vuodesta 2022 asti. Applella on kolme ja puoli kuukautta aikaa pistää sovitut muutokset käytäntöön miljoonasakkojen ja muiden jatkotoimenpiteiden uhalla.