Pc-markkina jatkoi laskuaan vuoden kolmannella neljänneksellä. Tutkimusyhtiö IDC:n mukaan laitetoimitukset laskivat vertailukaudella 15 prosenttia noin 74 200 tietokoneeseen. Isoista valmistajista suurin putoaja oli markkinakakkonen HP, jonka markkinaosuus laski 27,8 prosenttia.
Isoista valmistajista ainoastaan Apple kasvatti osuuttaan toisella neljänneksellä. Yhtiön markkinaosuus kasvoi 40,2 prosenttia 10 060 laitteeseen.
IDC:n mukaan korona-aikana pc-myyntiä kasvatti myös Windows 7 -käyttöjärjestelmän tuen päättyminen. Vanhempien pc-koneiden omistajien oli pakko päivittää koneensa uutta käyttöjärjestelmää varten.
Kysyntä on nyt alhaisemmalla tasolla. Lisäksi laitteiden keskihinta on laskenut. Sirupulan pahimmassa vaiheessa markkinassa myytiin paremmin saatavilla olevia kalliita koneita, mutta tilanne on nyt normalisoitunut.
“Kalliimmat laitteet, komponenttipula ja hintojen nousu ovat nostaneet tuotteiden hintoja viisi neljännestä peräkkäin. Nyt kysynnän lasku, valmistajien tarjouskampanjat ja tilausmäärien lasku ovat kääntäneet suunnan” kertoo IDC:n tutkimusjohtaja Linn Huang.
Valmistaja | Laitteet Q3/22 | Markkina- osuus Q3/22 | Laitteet Q3/21 | Markkina- osuus Q3/21 | Muutos |
1. Lenovo | 16,880 | 22.7% | 20,129 | 23.1% | -16.1% |
2. HP Inc. | 12,706 | 17.1% | 17,603 | 20.2% | -27.8% |
3. Dell Technologies | 11,963 | 16.1% | 15,184 | 17.4% | -21.2% |
4. Apple | 10,060 | 13.5% | 7,174 | 8.2% | 40.2% |
5. ASUS | 5,540 | 7.5% | 6,011 | 6.9% | -7.8% |
Others | 17,103 | 23.0% | 21,218 | 24.3% | -19.4% |
Total | 74,252 | 100.0% | 87,319 | 100.0% | -15.0% |