Terveystalo on nimittänyt Kati Sulinin digitalilisen liiketoiminnan johtajaksi syyskuun 1. päivästä alkaen. Sulin on myös konsernin johtoryhmän jäsen.
Sulinin tehtäviin kuuluu Terveystalon digipalvelujen kehittäminen sekä niiden vieminen maailmalle.
Kati Sulin siirtyy tehtävään verkkokauppa Ifolorin toimitusjohtajan paikalta. Ennen Ifoloria Sulin toimi muun muassa tietoliikennekonserni DNA:n digitalisaatiosta vastaavana johtajana sekä brändin, markkinoinnin ja online-liiketoiminnan johtajana.
Terveystoimialan kehittäminen digitaalisten palveluiden avulla on yhteiskunnallisesti merkittävää ja yhtiössä on tehty upeaa työtä, tätä on kunnia päästä jatkamaan ammattitaitoisten tiimien kanssa. On hieno nähdä, kuinka asiakkaamme arvostavat Terveystalon monikanavaisia palveluita ja kuinka Terveystalon digitaaliset tuotteet ovat haluttuja nyt myös ulkomailla, Kati Sulin kommentoi.
Uudessa tehtävässään Katia ajaa erityisesti näkemys siitä, kuinka inhimillisyys ja teknologia voivat toimia käsi kädessä terveydenhuollossa.
- Empatia on tärkeä osa hoitotyötä, jota kone ei voi ikinä korvata. Teknologian ja datan avulla voimme kuitenkin esimerkiksi ennaltaehkäistä sairauksia ja tuoda mielekkyyttä hoitotyöhön. Ideaalitilanteessa kone hoitaa rutiinitehtäviä ja ihminen voi keskittyä siihen, mihin ihmistä oikeasti tarvitaan”, Kati Sulin sanoo.