Tekoälyn syntymävuodeksi annetaan lähteestä riippuen 1956 tai 1957. Joka tapauksessa idea on syntynyt aikana, jolloin Suomessa ei ollut nykykäsityksen mukaan yhtään tietokonetta. Sen aikaiset reikäkortti-ihmiset eivät vielä tehneet suurta eroa reikäkorttikoneiden ja tietokoneiden välillä, koska eivät tienneet, mitä tuleman piti.
Aluksi tekoälyn toimivuuden esteenä oli prosessoriteho. 1950–1960-luvun tietokoneet olivat teholtaan vaatimattomia, ja uskottiin pelkän prosessoritehon ratkaisevan ongelman. Eivät ratkaisseet.
Tutkimuksen kohteena tekoäly säilyi läpi vuosikymmenten. Esimerkiksi ATK:n Tietosanomat -lehden numerossa 11-12/1974 kerrottiin 3.–8.3.1975 Tbilisissä Gruusiassa (nyk. Georgia) järjestettävästä kansainvälisestä tekoälyä käsittelevästä kongressista. Aiheina olivat muun muassa tekoälyn teoreettinen perusta, tietämyspohjaiset oppimisjärjestelmät, psyykkiset ja sosiaaliset näkökohdat ja esimerkiksi puheen tunnistus. Kyseessä oli IJCAI:n neljäs kongressi, ensimmäinen oli ollut jo 1969. Ja tänä vuonna 32. kongressi järjestetään 19.–25.8. Macaossa.
Tekoälyn kenttä on kieltämättä laaja ja asioita, joita pidettiin aikanaan tekoälyyn kuuluvina, ei välttämättä enää pidetä tai ne luokitellaan tekoälyn ensimmäiseen aaltoon kuuluviksi. Ilkka Tuomi kertoi Tieturin ”Ensin meitä ei uskottu” -kirjassa:
”Soitin Pentti Lounamaalle, menin haastatteluun Pitäjänmäelle ja vähän sen jälkeen minulle annettiin tietokone ja tuoli. Ne olivat juuri jääneet vapaaksi Antti Hautamäen siirryttyä Nokialta HM&V:n palvelukseen tekoälykonsultiksi. Naapurihuoneessa humisi Symbolicsin vesijäähdytteinen Lisp-tekoälykone. Tutkimuskeskuksen tekoälylaboratorio oli Nokia Datan tapa tunkeutua suomalaisten suuryritysten neuvotteluhuoneisiin ja sitä kautta niiden kukkarolle. Tekoäly ja tietämystekniikka olivat jotain uutta, ja tutkimuskeskuksen konsultit olivat kysyttyä tavaraa. Teimme projekteja pankeille, vakuutuslaitoksille, kotimaisille ja vähän ulkomaisillekin monialayrityksille ja julkiselle sektorille… Konsultointiprojektit rakentuivat pääosin XiPlus-asiantuntijajärjestelmäkehittimen ympärille, joka oli yksinkertainen sääntöpohjainen työkalu.”
Lainaus sijoittuu vuosien 1987–1990 tienoille. Ilkka Tuomen kuvaamat asiantuntijajärjestelmät kuuluvat ohjelmistorobotiikan tavoin tekoälyn ensimmäiseen aaltoon. Eteenpäin pääsemiseksi tarvittiin koneoppiminen 1990-luvun lopulla, syväoppiminen neuroverkkoineen noin vuonna 2017 ja lopulta 2020-luvulle sijoittuva luovan tekoälyn (Generative AI) vaihe, johon liittyy kielimallit ja chatbotin käyttö kielimallien kyljessä. Viimeinen murros on ollut ihmisen kannalta se kaikkein merkityksellisin – toistaiseksi.
Tuskin kellään tekoälytutkimuksen alkuaikoina oli tiedossa, mitä kaikkea tarvitaan haluttuun lopputulokseen pääsemiseksi. Jos olisi, lannistuminen vuoren kokoisen taakan edessä olisi ollut edessä. Ja lopputulos liikkui ja liikkuu yhä. Melkein jokaisen innovaatioon kuuluu myös se, että sen käyttökohteita ja vaikutuksia on miltei mahdoton ennustaa. Haittoja voidaan lieventää ja hyötyjä kasvattaa lainsäädännöllä ja koulutuksella, mutta edistystä ei, olipa se hidasta tai nopeaa.
Sitaatin lähde: ”Ensin meitä ei uskottu. Tositarinoita suomalaisesta tietotekniikasta 1983–2003”. Tieturi Oy 2003.
Kuva: Midjourney
