Länsimaat vaativat sosiaalisen median yhtiöiltä enemmän toimia venäläisten tilien hiljentämisessä ja disinformaation kitkemisessä, kertoo Financial Times. Tileihin kuuluvat muun muassa kymmenet suurlähetystöt, ministeriöt sekä poliittiset johtajat, jotka ovat levittäneet disinformaatiota ja olleet osana Venäjän propagandakoneistoa.
Kyseiset sosiaalisen median tilit ovat levittäneet Venäjän valheellisia kertomuksia, esimerkiksi siitä, miten Mariupolin pommituksien uhrit eivät olleet siviilejä, Ukrainassa on meneillään ”natsifikaatio” ja maa aikoo käynnistää biokemiallisen hyökkäyksen.
EU:n arvoista ja avoimuudesta vastaava komissaari Věra Jourová on kuvannut Venäjän antamaa informaatiota aseistetuksi. ”Kehotamme alustoja toteuttamaan ahkerasti käytäntöjään. Laaja verkosto venäläisten suurlähetystöjen ja ministeriöiden tilejä kuuluu Venäjälle, ja alustojen tulisi ryhtyä välittömiin toimiin lain tai palveluehtojen vastaista sisältöä vastaan”, hän kertoi Financial Times -lehdelle.
Teknologiayhtiöiltä on vaadittu jo aikaisemmin toimia informaatiosodan ratkaisemiseksi. EU:n viranomaiset pakottivat Facebookin, YouTuben ja TikTokin estämään Venäjän valtion tukemat Sputnik ja Russia Today -mediakanavat aikaisemmin tässä kuussa.
Toimien seurauksena Venäjä on syyttänyt yhtiöitä sensuurista ja syrjinnästä. Valtio esti Facebookin ja Instagramin käytön kansalaisiltaan sekä rajoitti myös Twitteriin pääsyä.
Vaikka yhtiöt ovat poistaneet palveluistaan lukuisia yksittäisiä julkaisuja, yhtiöt ovat vastustaneet Venäjän hallinnoimien tilien laajaa poistamista.
”Emme poista tilejä, vaikka olisimme eri mieltä niiden lähettämästään sisällöstä. Ryhdymme kuitenkin toimiin, kun ne rikkovat sääntöjämme”, sanoi Facebookin tiedottaja Kevin McAlister. ”Tällä hetkellä maailma ansaitsee mahdollisuuden kuulla ja tutkia Venäjän johtajien jakamaa sisältöä.”