Suomi menettää miljoonia julkisen sektorin petoksissa 
Rikollisten kiinnijäämisen riski on liian pieni. Nykyiset järjestelmämme auttavat havaitsemaan rikoksia jälkikäteen, eivät ehkäisemään niitä.
Kim Molin
20.9.2023

Hallituksen etsiessä säästökohteita julkisessa keskustelussa on jäänyt vähäisemmälle huomiolle petokset. Ne aiheuttavat varovaisestikin arvioituna Suomen julkiselle sektorille miljardien eurojen menetykset vuosittain. Useita petoksia paljastuu, mutta niitä on vaikea torjua. Ei vähiten siksi, että yhteiskuntamme rakentuu luottamuksen ja turvalliseksi koettujen prosessien varaan. Tätä rikolliset käyttävät valitettavasti surutta hyväkseen. 

Suurten kriisien yhteydessä julkisen rahoituksen lisääminen on usein tärkeä osa ratkaisua ja tällöin tilaisuus tarjoutuu myös rikollisille – yksittäisistä toimijoista kansainvälisiin rikollisjärjestöihin. Koronakriisi olikin monen rikollisen palkkapäivä. Meidän on jatkossa pystyttävä nopeasti varmistamaan, että julkinen rahoitus päätyy oikeisiin osoitteisiin. 

Riski jäädä kiinni on toistaiseksi liian pieni. Jos rikolliset lopulta löydetään, pitäviä todisteita voi olla vaikea esittää oikeussalissa – vaikka kyseessä olisi miljardiluokan petos. Vaikka syyllisyys saataisiinkin osoitettua, rangaistuksetkaan eivät ole kovin ankaria.  

Haasteena on, että nykyiset järjestelmämme eivät estä petoksia. Ne vain auttavat havaitsemaan niitä jälkikäteen. Jos tuki on ehditty jo maksaa, sen takaisin saaminen on usein uskomattoman vaikeaa ja resursseja vaativaa.  

Analytiikan ja tekoälyn avulla olisi mahdollista parantaa petosten havaitsemista – ja ennustaa niitä, kuten pankkisektorilla jo tehdään. Esimerkiksi suomalaiset pankit onnistuivat Finanssialan tietojen mukaan estämään vuonna 2022 14,5 miljoonan euron siirtymisen huijareiden käsiin ja palauttamaan rahat. 

Suomalainen julkinen sektori on vielä alkutekijöissään analytiikan ja tekoälyn hyödyntämisessä hyvinvointirikollisuuden torjunnassa. Petosten torjuntaan tarvittavat investoinnit ovat pieni summa menetettyihin miljardeihin verrattuna. 

KIrjoittaja on SAS Instituten julkisen sektorin asiakasvastaava.

Suositellut

Uusimmat