Suoritinvalmistajat kärvistelivät vuosi sitten todella pahan sirupulan kanssa. Markkinoilla oli iso kysyntä puolijohteille eikä tuotanto pysynyt millään mukana. Tilanne muuttui varsin nopeasti kysynnän laskiessa.
”Muutos näin lyhyessä ajassa on ennennäkemätön”, siruvalmistaja Qualcommin talousjohtaja Akash Palkhiwala kertoi talouslehti FT:n mukaan viime kuussa. ”Siirryimme tuotantokapeikosta kysynnän rankkaan laskuun”
Qualcomm on esimerkiksi laskenut kuluvan vuosineljänneksen liikevaihtoennustettaan 25 prosenttilla. Perusteena on älypuhelinmarkkinan hyytyminen.
Muitakin huonoja uutisia on tullut suoritinvalmistajien suunnalta. AMD varoitti, että sen pc-suoritinten tuotanto on loka-joulukussa 40 prosenttia edellisvuotta alempana. Intel puolestaan on laskenut tulosennusteita ja irtisanoo tavoitellessaan 10 miljardin dollarin säästöjä vuoteen 2025 mennessä.
Vain vuosi sitten siruala kärsi toisenlaisesta ongelmasta. TUotanto ei pystynyut vastaamaan kysyntään ja uusia käyttökohteita löydettiin joka puolelta: esimerkiksi pilvilaskenta, mobiililaitteet, sähköautot ja metaversumi tarvitsevat kaikki koko ajan enemmän suorittimia.
Sirupulan vuoksi useat valmistajat nostivat tuotantomääriään. Koko alan valmsituskapasiteetti nousi viime vuoden aikana merkittävästi. Valmistajat tekivät siruja myös varastoon, jotta tulevat kysyntäpiikit eivät vaikuttaisi niin paljoa. Mutta yleinen taloustilanne johti laitevalmistajien varovaisuuteen ja ne ovat jäädyttäneet uudet tilaukset. Siruvalmistajat ovatkin nyt helisemässä täysien varastojensa kanssa.
Valoa tunnelin päässä
Nopea pudotus ei välttämättä kestä pitkään. Sekä Qualcomm että AMD arviovat FT:n mukaan, että laitevalmsitajien varastot tyhjenevät kevääseen mennessä, jolloin tilauksia tulee jälleen siruvalmistajillekin.
Laajamittainen glogaali taantuma voi muuttaa tilannetta merkittävästi.
Lisäksi kysynnän lasku ei koske kaikkia siruja. Esimerkiksi autoihin tarvitaan edelleen enemmän suorittimia kuin markkinoilla on tarjota. Tilanne ei ole paranemassa, koska siirtyminen sähköautoihin ja yhä kehittyneemmät kuljettajan avustusjärjestelmät tarvitsevat laskentatehoa.