Operaattorit ja Traficom ovat vastakkain lain tulkinnassa
DNA sai aikaisemmin uhkasakon lainvastaisesta toiminnasta, nyt Traficom aikoo käynnistää valvontapäätösmenettelyn Teliaa kohtaan.
IT Insider toimitus
16.8.2022

Liikenne- ja viestinvävirasto Traficomin mukaan Telia on muuttamassa määräaikaisen liittymänsä tarkastuspalvelua sähköisen viestinnän palvelusta annetun lain vastaiseksi.

Teleyrityksillä on ollut 1.1.2022 lähtien velvollisuus tarjota kuluttajille mahdollisuus tarkastaa tekstiviestillä määräaikaisen matkaviestinverkon liittymäsopimuksensa päättymispäivä.

Sopimuksen voi tarkastaa lähettämällä tekstiviesti SOPIMUS (tai ruotsiksi ABONNEMANG) numeroon 18321. Vastauksena hän saa välittömästi tekstiviestin, joka kertoo määräaikaisen sopimuksen päättymispäivän. Tekstiviestinä palautuu myös tieto, jos sopimus on toistaiseksi voimassa oleva.

Kuluttaja voi hyödyntää palvelua, kun hän esimerkiksi saa toiselta teleyritykseltä kiinnostavan liittymätarjouksen ja harkitsee palveluntarjoajan vaihtamista.

Traficomin mukaan Telia on muuttamassa palvelua lainvastaiseksi. Uudessa mallissa asiakas ohjataan ensisijaisesti tarkastamaan määräaikaisuustieto Minun Telia -palvelussa. Lisäksi käytössä ovat myös muut Telian myynti- ja asiakaspalvelukanavat.

Perusteeksi muutokselle Telia on ilmoittanut, ettei palvelun toteutuksesta ole löytynyt yhtenäistä teknistä toteutustapaa operaattoreiden välillä, mikä on johtanut numeronsiirrettävyyden kilpailutilanteen vääristymiseen.

Traficom ei hyväksy toimintaa vaan aikoo käynnistää valvontapäätösmenettelyn Teliaa kohtaan, koska viraston mukaan Telia rikkoo asiassa lakia ja määräystä.

”Sopimustiedon tarkastuspalvelun tarkoituksena on edistää kilpailua tarjoamalla kaikille kuluttajalle ilmainen, helppo ja välitön tapa tarkastaa määräaikaisen liittymäsopimuksensa voimassaolo. On valitettavaa, että asiakkaiden oikeutta tarkastaa sopimuksensa päättymispäivä heikennetään myös Telialla”, toteaa ylijohtaja Jenni Eskola.

Aikaisemmin tänä vuonna Traficom määräsi DNA:lle 100 000 euron uhkasakon, jolla palvelu piti korjata 2.3.2022 mennessä. Tilanne on vielä auki, koska DNA valitti asiasta hallinto-oikeuteen, joka hylkäsi valituksen. Valitusluvan myöntäminen asiassa on parhaillaan DNA:n hakemuksen johdosta korkeimman hallinto-oikeuden arvioitavana.

Lue lisää

Kuva Luis Villasmil Unsplash

Suositellut

Uusimmat