OpenAI palkkaa pääekonomistin ennustamaan tekoälyn talousvaikutuksia
Palkkauksen taustalla vaikuttavat muun muassa toimitusjohtaja Altmanin visiot täysin uudenlaisesta talousjärjestelmästä.
Max Lehtinen
23.10.2024

OpenAI on palkannut ensimmäisen ekonomistinsa “auttamaan ihmisiä hyödyntämään tekoälyn potentiaalia”, Piilaakson tekoälyjätti kertoo tuoreessa tiedotteessaan.

OpenAI:n pääekonomistin tittelia kantava Aaron Chatterji on Duken yliopiston liiketalouden ja julkisen politiikan professori sekä Yhdysvaltojen hallinnon siruprojekti CHIPSin entinen koordinaattori.

OpenAI:n mukaan Chatterji tutkii roolissaan muun muassa tekoälyn vaikutuksia eri työpaikkojen muodostumiseen ja katoamiseen sekä sitä miten tekoäly voi muuttaa työtä tulevaisuudessa mahdollisimman tehokkaaksi. 

Näiden tavoitteiden lisäksi Chatterjin tehtävänä on selvittää globaalin tekoälyinfrastruktuurin – energian ja laskentatehon – rakentamisen vaikutuksia talouteen. 

OpenAI:n toimitusjohtaja Sam Altman on puhunut viime kuukausina paljon laskentatehon kyvystä muuntua “tulevaisuuden valuutaksi”. Laskentatehosta tulee Altmanin mukaan tekoälyn myötä niin merkittävä resurssi, että se voi tehdä ihmisestä rikkaan. 

Yhtä lailla Altmanin mukaan laskentatehon puute taas merkitsisi tulevaisuudessa merkittävää alilyöntiasemaa, kun henkilöllä ei olisi pääsyä kehittyneisiin tekoälytyökaluihin ja muihin teknologisiin perustoimintoihin.

Suositellut

Uusimmat