Musk perusti uuden yrityksen kehittääkseen ”uteliaan” tekoälyn
Muskin 11-henkinen huipputiimi pyrkii rakentamaan tekoälyn, joka ymmärtäisi maailmankaikkeutta tarpeeksi hyvin ymmärtääkseen ihmisiä.
Max Lehtinen
13.7.2023

Elon Musk on perustanut uuden tekoäly-yrityksen nimeltä xAI. Yrityksen uusien verkkosivujen mukaan sen tavoitteena on “ymmärtää maailmankaikkeuden todellinen luonne” kehittämällä utelias tekoäly. 

Yrityksen 11-henkistä huippututkijatiimiä johtaa Musk. Tiimin jäsenet ovat työskennelleet monissa tekoälyjäteissä, kuten OpenAI:ssa, Googlella ja Microsoftilla. 

Musk tunnetaan henkilönä, jonka kriteerit työntekijöille ovat sekä osaamisen että työmoraalin suhteen hyvin korkeat. 

Musk perusti xAI:n varmistaakseen tekoälyn turvallisen käytön ja lisätäkseen generatiivisten kielimallien halua etsiä totuutta. Hän on toistuvasti ilmaissut huolensa tekoälyn tulevaisuudesta sanoen esimerkiksi, että ChatGPT:n nykyistä versiota eli GPT-4:ää tehokkaampi tekoäly pahentaisi tekoälyn ”syväluotaavia riskejä yhteiskunnalle ja ihmiskunnalle”.

Reutersin mukaan Musk kertoi aiemmin tällä viikolla Twitter Spaces -tilaisuudessa, että xAI pyrkii luomaan tekoälystään turvallisen tekemällä siitä ”maksimaalisen uteliaan”.

”Olisi itse asiassa parasta, mitä voin keksiä tekoälyn turvallisuuden kannalta, jos [xAI:n tekoäly] yrittäisi ymmärtää maailmankaikkeuden todellisen luonteen”, Musk sanoi. ”Uskon, että [xAI:n tekoäly] tulee olemaan ihmiskunnan puolella, koska sen mielestä ihmiset ovat paljon kiinnostavampia kuin ei-ihmiset.”

Fox Newsin huhtikuisessa haastattelussa Musk sanoi aikovansa rakentaa TruthGPT:n eli totuutta etsivän tekoälyn, jota xAI nyt oletettavasti yrittää kehittää. 

Nettisivujen mukaan xAI on erillään Muskin X Corpista eli Twitteristä, mutta se tekee tiivistä yhteistyötä Twitterin, Teslan ja muiden yritysten kanssa.

Musk oli myös mukana OpenAI:n alkuaskelissa vuodesta 2015 lähtien, mutta hän kuitenkin jätti yrityksen vuonna 2018 välttääkseen eturistiriidan Teslan tekoälyn kanssa. Musk on sittemmin kritisoinut OpenAI:ta esimerkiksi sanomalla, että OpenAI opettaa ChatGPT:tä valehtelemaan. 

Musk on valmistautunut xAI:n perustamiseen hankkimalla Nvidialta tuhansia grafiikkaprosessoreita, jotka ovat tehokkain markkinoilta löytyvä työkalu tekoälyn kehittämiseen. 

xAI:n verkkosivujen mukaan yrityksellä on 14. heinäkuuta julkinen Twitter Spaces -keskustelu, jossa läsnäolijat voivat kysyä kysymyksiä uusilta työntekijöiltä. 

Kuva: xAI

Suositellut

Uusimmat