Microsoftin tekoälyn suomen kielen tuki on lopultakin ulkona
Helmikuun lopussa julkistetun Copilot-tekoälyn suomen kielen tuen saapumista on odotettu suomalaisyrityksissä malttamattomasti.
IT Insider toimitus
30.4.2024

Microsoft julkaisi Copilot-koeälyn tuen suomen kielelle jo helmikuun lopussa, mutta käyttäjät ovat saaneet odottaa sitä tähän päivään asti. Nyt Copilot ymmärtää sujuvasti suomea, muiden uusien 16 kielenrinnalla.

Tuettujen kielien joukossa ovat myös muut pohjoismaiset kielet, sekä esimerkiksi portugali ja hollanti.

Alkuperäisessä julkistuksessa Microsoft lupasi uudet kielet tekoälyynsä maalis-huhtkikuun aikana. Tämä täyttyi, mutta aika viime tipassa. Kokeilujen perusteella Copilotille voi nyt antaa käskyjä suomeksi ja se osaa myös etsiä yrityksen suomenkielisistä dokumenteista ja muista tiedoista informaatiota.

IT Insiderin tietojen mukaan moni Copilotia kokeillut yritys on todennut pelkän englanninkielisen tekoälyavustajan riittämättömäksi suomalaisyritysten tarpeisiin. Monet dokumentit, sähköpostit, kokoukset ja esitykset ovat edelleen muilla kielillä kuin englannilla, jolloin kielituki tulee tarpeeseen.

Nyt tuki on tullut. Tosin on täysin mahdollista että aivan ensimmäiset versiot siitä eivät lunasta kaikkia lupauksia, mutta Microsoftille tyypilliseen tapaan kehitystä tapahtuu valtavasti ensijulkaisun jälkeen.

Suositellut

Uusimmat