Metan Twitter-kilpailija Threads hyytyi hyvän alun jälkeen
Käyttäjät eivät ole palanneet alkuinnostuksen jälkeen Threadsin pariin. Metan tarkoituksena on kehittää palveluja ja saada käyttäjäpitoa nostettua.
IT Insider toimitus
04.8.2023

Metan heinäkuussa julkaisema Twitterin kanssa kilpaileva Threads-sovellus sai hyvän startin, mutta sen jälkeen vauhti on hyytynyt. Metan toimitusjohtaja Mark Zuckerberg kertoi vain muutama päivä heinäkuun 5. päivän julkistuksen jälkeen, että palvelussa on jo 100 miljoonaa rekisteröitynyttä käyttäjää.

Alkuinnostus laantui kuitenkin nopeasti. Noin kuukausi julkistuksen jälkeen aktiivisten käyttäjien määrä romahtanut prosenttia ja käyttöaika on myös laskenut murto-osaan. Aktiivisesti joka päivä palvelua käyttää kahdeksan miljoonaa ihmistä. Määrä oli suurimmillaan 44 miljoonaa.

Samaan aikaan keskimääräinen Threadsin käyttöaika on laskenut 19 minuutista 2,9 minuuttiin. Tulokset selviävät markkinatutkimusyhtiö Sensor Towerin luvuista. Myös kilpaileva tutkimusyhtiö Similarweb on saanut samankaltaisia tuloksia, kertoo CNN.

Lasku oli jyrkintä pari viikkoa palvelun julkistamisen jälkeen, mutta on jatkunut sen jälkeenkin.

Metan toimitusjohtaja Mark Zuckerberg kertoi aikaisemmin tällä viikolla tulosinfossa, että hän on ”varsin optimistinen” sovelluksen suhteen. Hänen mukaasa yhtiö keskittyy nyt käyttäjäpidon parantamiseen ja palvelun perustoimintojen kehittämiseen. ”Sen jälkeen keskitymme yhteisön kasvattamiseen”, Zuckerberg sanoi.

Suositellut

Uusimmat