Meta suunnittelee laajoja irtisanomisia
Yhtiö saattaa ilmoittaa irtisanomisista jo ensi keskiviikkona. Irtisanomiset koskevat mahdollisesti jopa tuhansia työntekijöitä, mikä olisi poikkeuksellista 18 vuotta kasvuun perustuneelle yhtiölle.
Kalle Keinonen
08.11.2022

Facebookin emoyhtiö Meta irtisanoo mahdollisesti useita tuhansia työntekijöitään tällä viikolla. Kyseessä saattaisi olla laajin koronapandemian jälkeinen teknologia-alalla tapahtuva työntekijöiden irtisanomisprosessi, kertoo The Wall Street Journal.

Asiasta tietävät henkilöt kertovat, että yhtiö aikoo ilmoittaa irtisanomisista jo keskiviikkona. Meta oli pyytänyt työntekijöitään myös perumaan turhat matkustamiset tältä viikolta, henkilöt kertovat.

Metalla oli vielä syyskuun lopulla yli 87 000 työntekijää. Tähän asti yhtiön työntekijöiden määrä on kasvanut lähes poikkeuksetta sen 18-vuotisen historian aikana. Yrityksen pääluku kasvoi etenkin koronapandemian aikana, kun se palkkasi vuosien 2020 ja 2021 aikana yhteensä jopa 27 000 uutta työntekijää. Tänä vuonna yhtiö oli palkannut 15 344 uutta työntekijää syyskuun loppuun mennessä.

Metan tiedottaja kieltäytyi kommentoimasta asiaa, mutta lainasi vastauksessaan yrityksen toimitusjohtaja Mark Zuckerbergin viimeaikaista lausuntoa, jonka mukaan yritys ”keskittyy investoimaan pieneen määrään tärkeitä ja kasvavia alueita”. 

Yhtiön mahdolliset leikkaukset seuraavat useita kuukausia kestänyttä teknologia-alan henkilöstön irtisanomisaaltoa. Viime viikolla Elon Muskin ostama Twitter irtisanoi noin puolet työntekijöistään. Meta saattaisi silti ylittää tällä viikolla irtisanomisillaan Twitterinkin irtisanottujen työtekijöiden määrän.

Metan osake on pudonnut yli 70 prosenttia vuoden alusta. Sijoittajien luottamusta ovat heikentäneet muun muassa yhtiön kasvaneet kulut, joiden seurauksena sen vapaa rahavirta laski 98 prosenttia viime vuosineljänneksellä. Yhtiö on investoinut paljon rahaa ”metaversumin” luomiseen. Metaversumi on virtuaalimaailma, jossa ihmiset voisivat lopulta tehdä töitä, pelata pelejä, elää ja shoppailla.

Viime kuussa investointiyritys Altimeter Capital lähetti Zuckerbergille avoimen kirjeen, jossa se suositteli, että yritys irtisanoisi työntekijöitään ja lopettaisi metaversumin kehityksen liittyen osakkeenomistajien keskuudessa kasvavaan tyytymättömyyteen.

Suositellut

Uusimmat