Meta suunnittelee mainosvapaata Facebookia ja Instagramia kuukausimaksua vastaan
Lähteiden mukaan mainoksettoman kuukausitilauksen hinta olisi noin 10 euroa selaimella ja 13 euroa älypuhelimella.
Max Lehtinen
03.10.2023

Meta haluaa ottaa käyttöön noin 10 euroa maksavan mainoksettoman kuukausitilauksen Instagramin ja Facebookin EU-käyttäjille, jotka eivät halua suostua käyttäjän seurantaan perustuvaan mainontaan.

WSJ:n lähteiden mukaan kuukausitilaus olisi kuitenkin älypuhelinkäyttäjille noin 3 euroa suurempi, sillä sovelluskaupat perivät maksuista osuuden. 

Meta on jo kartoittanut kuukausitilauksen mahdollisuutta ehdottamalla sitä EU:n viranomaisille, joiden laatimat tuoreet digisäädökset ovat romuttamassa teknologiajätin mahdollisuudet targetoida mainoksia ilman käyttäjän suostumusta. 

WSJ:n mukaan Meta ei suunnittele vastaavaa mallia ainakaan Yhdysvaltoihin. Kyseessä onkin mitä luultavammin yrityksen tapa varmistaa tulojen saaminen EU:sta myös sen jälkeen kun moni käyttäjä kieltää tietojensa käytön mainontaa varten. 

EU:n kanta Metan ehdotukseen on toistaiseksi vielä epäselvä, mutta sen oman tuomioistuimen heinäkuisessa päätöksessä todettiin, että sosiaalisen median yritykset voivat periä personoidusta mainonnasta kieltäytyviltä käyttäjiltä ”kohtuullisen maksun”.

Meta perustelee ehdotustaan EU:lle esimerkiksi Spotifyn ja YouTuben vastaavilla tilausmalleilla, jossa mainoksilta voi välttyä vain maksamalla likimain Metan ehdottamaa hintatasoa vastaavan kuukausimaksun. 

Metan mukaan sen tulot Euroopan alueella olivat Facebookissa kuluvan vuoden toisella kvartaalilla keskimäärin noin 17 euroa jokaista käyttäjää kohti ja alle 6 euroa käyttäjää kohti, kun otetaan huomioon kaikki yrityksen alustat. 

Metan arvion mukaan sillä on EU-alueella yli 250 miljoonaa kuukausittaista käyttäjää sekä Facebookissa että Instagramissa. 

Muista suosituista alustoista myös TikTok ja X ovat kiinnostuneita mainoksien poistamisen mahdollisuudesta. TikTok tutkii paraikaa mainoksettoman kuukausitilauksen mahdollisuutta testaamalla sitä pienellä määrällä käyttäjiä, ja X:n omistaja Elon Musk on sanonut haluavansa ottaa mainoksettoman tilaustyypin käyttöön. 

Nuorison keskuudessa suosittu Snapchat julkisti jo viime vuonna maksullisen tilaustyypin, joka on mahdollistanut yrityksen mukaan jo yli 5 miljoonalle ihmiselle mainoksettoman käyttäjäkokemuksen.


Kuva: Maria Shalabaieva

Suositellut

Uusimmat