2020-luvun alussa hieman rauhoittunut tekoälykeskustelu nousi täysin uusille kierroksille ChatGPT:n julkistuksen jälkeen viime syksynä. Kiinnostus on ollut huimaa ja käytännössä jokainen yritysjohtaja haluaa kuulla miten tekoäly voisi heitä hyödyttää. Ja moni työntekijä on huolissaan työpaikkansa puolesta.
IT Insider haastatteli Salesforcen Suomen maajohtaja Taira Tepposta ja tekoälyasiantuntija, yritysarkkitehti, Peter Langea tekoälyn kehityksestä ja erityisesti Salesforcen omista tekoälyratkaisuista.
Taira Tepposella on pitkä tausta laajoista yritysjärjestelmistä. Ennen Salesforcea hän oli SAPin Suomen maajohtajana. Salesforcella hän on työskennellyt vuodesta 2021.
Peter Lange on työskennellyt it-alalla jo 40 vuotta muun muassa IBM:n ja palveluksessa. Hän on seurannut läheltä tekoälyn kehitystä jo vuosien ajan ja on seurannut mielenkiinnolla viime vuoden suurta tekoälykeskustelua.
Molempien näkemys on, että tekoäly toimii parhaiten tukiälynä eikä sitä kannata käyttää yksinään korvaamaan ihmisiä. Ihmisten huolia tulee kuitenkin kuunnella. Tieto on paras keino huolien käsittelyyn.
“Julkinen keskustelu on erittäin tärkeää”, Peter Lange sanoo. “ Se auttaa ihmisiä ymmärtämään tekoälyä paremmin.”
Tekoälylle on paljon hyviä käyttötapauksia, kunhan ihminen pysyy kuskin paikalla. Esimerkiksi tekoälyavustaja asiakaspalvelussa johtaa parempaan lopputulokseen ja tekee vähemmän virheitä.
Ylipäätään tekoälyn virheiden ja ajatusvinoutumien taustalla on heikkolaatuinen data. Kun data on kunnossa, ovat johtopäätöksetkin oikein. Salesforcen Einstein-tekoäly hyödyntää yrityksen omaa dataa, jolloin päätösten taustalla olevat numerot ovat niin oikein kuin mahdollista.
Tällä hetkellä Salesforcen yritysasiakkaiden keskuudessa tekoäly on kaikkien mielessä. Jokainen haluaa lisää tietoa ja ymmärtää mahdollisuuksia.
“Jos me emme aloita tekoälystä puhumista asiakkaiden kanssa, he vievät itse keskustelun siihen keskustelun”, sanoo Taira Tepponen.
Tällä hetkellä Salesforcen yritysasiakkaiden keskuudessa tekoäly on kaikkien mielessä. Jokainen haluaa lisää tietoa ja ymmärtää mahdollisuuksia.
“Jos me emme aloita tekoälystä puhumista asiakkaiden kanssa, he vievät itse keskustelun siihen keskustelun”, sanoo Taira Tepponen.
Keskusteltavaa riittää. Laajan kielimallin generatiiviset tekoälyt matkivat uskottavasti ihmistä, mikä on selvästi kiihottanut ihmisten mielikuvitusta mahdollisuuksien pohtimisessa.
GPT-tekoälyjen murtautuminen yleiseen keskusteluun on pitkän kehityksen tulos.
Peter Langen mukaan tekoälyn hyödyntämisen perusteet eivät ole muuttuneet mihinkään. Laadukas pohjalla oleva data on kaiken ytimessä. Hyödyt tai hyödyttömyys syntyvät siitä.
Esimerkiksi hänen edustamansa yhtiö Salesforce on rakentanut tekoälyä asiakkaidensa hyödyksi jo vuosia. Keväällä julkaistu Einstein GPT ei syntyntyt tyhjiössä vaan yhtiö rakensi sen jo tekemänsä työn pohjalle.
“GPT-malleista on keskusteltu nyt paljon. Ne käytännössä osoittavat, miten kone saadaan matkimaan ihmistä ja ihmisen käytöstä.”
Langen mukaan isot hyödyt voivat tulla perinteisemmissä käyttökohteissa, joissa ihmisen kaltainen käytös ei ole keskiössä. Esimerkiksi Einsteinin koneoppimista on hyödynnetty tehokkaassa ennakoivassa asiakaspalvelussa.
Laajojen kielimallien etu on koneoppimisen ja tekoälyn koulutuksessa. Sen sijaan, että kouluttamisessa pitäisi lähteä nollasta liikkeelle, kone voisi opetella itse, valvotusti.
Työelämän muutosten suhteen haastateltavien näkemys on selkeä. Tekoäly tekee työstä fiksumpaa.
“Rutiinityöhön on vaikea rekrytoida ihmisiä. Tekoälyn mahdollistama automaatio tekee työstä järkevämpää ja motivoivampaa”, Lange kertoo.
Einstein GPT auttaa esimerkiksi kirjoittamaan sähköposteja tietohallintojohtajalle, keksimään hyviä myyntiargumentteja tai ennustamaan asiakaskäyttäytymistä
“Asiakkaat ovat jo aikaisemmin tehneet datan pohjalta ennusteita”, Taira Tepponen kertoo. “Einsteinin avulla nykyiset ennusteet ovat paljon parempia.” Joko Einsteinin tekemät ennusteet ovat samansuuntaisia kuin asiakkaiden omien analyytikoiden ennusteet tai se antaa vaihtoehtoisesti uskottavan toisen mielipiteen.
“Mooren laki on edelleen voimassa. Kehitystahti tulee vain kiihtymään.”
Tekoälyn kehityksen kanssa on puhuttu paljon myös tietosuojasta ja etiikasta. Yleisesti ottaen EU:n tietosuoja-asetus GDPR:n idea on hyvä, Lange sanoo. “Ihmisillä pitää olla mahdollisuus tietää, miten dataa käytetään, muuten heikennämme ihmisen ja koneen välistä luottamusta.”
Teknisen kehityksen kanssa EU-alueella kehittyy tekoälyä koskeva regulaatio, jossa määritellään tekoälylle eri riskin käyttökohteita.
EU on luomassa kategorioita, miten ja missä tekoälyä saa hyödyntää. Esimerkiksi huoltajuusasioissa, lainoissa ja sosiaaliturvassa tekoäly voi tehdä päätöksiä, jotka ovat ihmisten mielestä vääriä. Matalamman riskin kategorioissa tekoälyä voi käyttää vapaammin, korkeamman riskin käyttötapauksissa käyttö on rajoitetumpaa tai jopa kiellettyä.
“Yksi tärkeä asia tekoälyssä tulisi olla selitettävyys”, Lange sanoo. Eli miksi tekoäly antaa sellaisen vastauksen kuin antaa.
Kiihtyvän tekoälyn kehityksen maailmassa yksi asian on selvää. Mukaan olisi kannattanut lähteä jo ja seuraavaksi paras hetki on nyt.
“Mooren laki on edelleen voimassa”, Lange sanoo. Kehitystahti tulee vain kiihtymään. ”Keksintöjä ei voi peruutttaa.”
Kuva: Midjourney