Tietokonevalmistaja Lenovo on nimittänyt Leif Ekebomin uudeksi maajohtajakseen. Muutos tapahtui jo kesällä, jolloin yhtiön edellinen Suomen maajohtaja Eero Tainio jäi eläkkeelle.
Leif Ekebomulla on yli 20 vuoden kokemus teknologia-alalta. Hän on ollut , joista viimeiset 12 vuotta Lenovolla Business Parner Manager -roolissa. Ennen Lenovoa hän on työskennellyt muun muassa Alson ja GNT:n palveluksessa.
Ekebomin operatiivisiin vastuisiin kuuluvat kuuluu koko Suomen-liiketoiminnan liiketoimintavastuun lisäksi pk-yritykset ja partneriyhteistyö. Tavoitteena on kasvattaa markkinaosuutta ja luoda lisäarvoa palveluiden kautta.
“Lenovo on aina ollut asiakaskeskeinen ja ennen kaikkea ihmisten talo, minkä ansiosta olen viihtynyt täällä pitkään. Jatkuvan parantamisen kulttuurin ansiosta yrityksellä on poikkeuksellinen kyky uudistua muuttuvassa maailmassa. Esimerkiksi tekoälysovellusten yleistyessä on kiehtovaa olla osana aikamme merkittävintä muutosta, joka vaikuttaa laajasti kaikkiin toimialoihin ja yhteiskuntaamme”, Leif Ekebom sanoo.
Suomessa henkilöstömäärä on kasvanut myös viime vuosina, ja jokainen työntekijä työskentelee enemmän tai vähemmän asiakasrajapinnassa. Lenovon globaalista liikevaihdosta jo 47 prosenttia tulee muusta kuin pc-laitemyynnistä, ja myös Suomessa yritys on kehittynyt entistä enemmän palvelu- ja ratkaisutoimittajaksi.