Kirjautuminen on muuttunut 22.8.2025 - tarvittaessa aseta salasanasi uudelleen.

Tietokoneräjähdys Suomessa

Tietokoneiden määrä lähti jyrkkään kasvuun Suomessa vuoden 1979 jälkeen. Mikä olikaan ilmiön takana?
25. huhtikuuta 2023 kirjoittaja
Myllymäki Reino
Tietojenkäsittelyliitto julkaisi Atk-vuosikirjaa vuosina 1971–2008. Alkuaikoina vuosittain julkaistun vuosikirjan sisältöön kuului ns. perusrekisteri, jossa oli lueteltuna eri organisaatioiden tietokoneita. Esimerkiksi 1.12.1970 päivätyn perusrekisterin perusteella Suomessa oli 206 tietokonetta. Seuraavana vuonna koneita oli jo 236. Perusrekisterin tiedot on kerätty lähtökohtaisesti liiton jäsenyhdistysten yhteisöjäseniltä, joten kysymyksessä ei liene absoluuttinen totuus, vaan oikeammin suuntaa-antava tieto. Kyselyn perusteet ovat lisäksi vaihdelleet, jolloin tietokoneiden valmistajien ja jälleenmyyjien varastotkin ovat päässeet joinain vuosina vaikuttamaan perusrekisterin sisältöön. Perusrekisteriä pidettiin vuoteen 1983 saakka. Laskin tuosta listauksesta 3 103 tietokonetta. Vuosina 1977–1979 perusrekisterin mukaan tietokoneita oli käytössä noin 1 100, mutta sen jälkeen tietokoneiden määrä nousi jyrkästi. Mistä on kysymys, kun IBM PC -yhteensopivien mikrotietokoneiden rynnistys Suome...
Tämä on artikkelin esikatselu

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tämä artikkeli on luettavissa kokonaisuudessaan tilaajille. 

Onko sinulla jo tilaus? Kirjaudu sisään tästä

Tilaa nyt ja saat rajattoman pääsyn IT-alan kiinnostavimpiin sisältöihin.

Tarjoamme myös kaikille rekisteröityneille käyttäjille 5 artikkelia kuukaudessa maksutta.

kohteessa Kolumnit
Jaa
Dynaaminen pätkäsi näytetään tässä... Tämä viesti näytetään, koska et ole antanut sekä suodatinta että mallia käytettäväksi.
Dynaaminen pätkäsi näytetään tässä... Tämä viesti näytetään, koska et ole antanut sekä suodatinta että mallia käytettäväksi.
Dynaaminen pätkäsi näytetään tässä... Tämä viesti näytetään, koska et ole antanut sekä suodatinta että mallia käytettäväksi.