Kirjautuminen on muuttunut 22.8.2025 - tarvittaessa aseta salasanasi uudelleen.

Säilyykö tieto käyttökelpoisena?

Tiedon tallennustavat ovat vaihdelleet mielenkiintoisesti vuosien varrella.
8. joulukuuta 2022 kirjoittaja
Myllymäki Reino
Suurin osa Tieto- ja viestintätekniikan ammattilaiset TIVIA ry:n arkistosta on paperimuotoista dataa. Paperi tiedon säilytysmuotona on arkistoihmisille tuttu juttu, joskin siinäkin on monenlaista pientä vaikeutta. Arkistokelvottomat muovitaskut kun saavat aikaan kemiallisen reaktion, jossa paperit liimaantuvat toisiinsa ja muovitaskuun kiinni, niittejä löytyy muualtakin kuin asiakirjan vasemmasta ylänurkasta ja tietojen saanti lämpökirjoittimella tulostetuilta sivuilta voi edellyttää joka sivun käsittelyä kuvankäsittelyohjelmassa. Skannauksessa syntyvät tiedostot eivät formaattiensa puolesta nekään ole ikuisia, vaikka tämän historiikin kirjoittamisprojektin mahdollistavatkin. Mutta muutamat arkistolöydöt panivat miettimään tiedon säilyvyyttä. Lokakuun lopussa arkistosta löytyi kaksi arkistokoteloa. Toisessa oli liiton 50-vuotishistoriikin materiaaleja 20 vuoden takaa. Muutama paperi, kolme CD-levyä ja pussillinen MiniDisc-levyjä. CD-levyiltä sain valokuvat talteen, mutta haastatteluja ...
Tämä on artikkelin esikatselu

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tämä artikkeli on luettavissa kokonaisuudessaan tilaajille. 

Onko sinulla jo tilaus? Kirjaudu sisään tästä

Tilaa nyt ja saat rajattoman pääsyn IT-alan kiinnostavimpiin sisältöihin.

Tarjoamme myös kaikille rekisteröityneille käyttäjille 5 artikkelia kuukaudessa maksutta.

kohteessa Kolumnit
Jaa
AIHEET
Dynaaminen pätkäsi näytetään tässä... Tämä viesti näytetään, koska et ole antanut sekä suodatinta että mallia käytettäväksi.
Dynaaminen pätkäsi näytetään tässä... Tämä viesti näytetään, koska et ole antanut sekä suodatinta että mallia käytettäväksi.
Dynaaminen pätkäsi näytetään tässä... Tämä viesti näytetään, koska et ole antanut sekä suodatinta että mallia käytettäväksi.