Kirjautuminen on muuttunut 22.8.2025 - tarvittaessa aseta salasanasi uudelleen.

Peruskivi TIVIAn valtakunnallisuudelle muurattiin 1960-luvulla

Vuonna 1953 Reikäkorttiyhdistyksenä perustetun ja vuonna 1960 Tietokoneyhdistykseksi nimensä muuttaneen TIVIAn kasvu vauhdittui 1960-luvulla epäilemättä tietokoneiden määrän lisääntymisen ja tietojenkäsittelystä kiinnostuneiden määrän kasvun seurauksena.
17. marraskuuta 2022 kirjoittaja
Myllymäki Reino
Vuonna 1953 Reikäkorttiyhdistyksenä perustetun ja vuonna 1960 Tietokoneyhdistykseksi nimensä muuttaneen TIVIAn kasvu vauhdittui 1960-luvulla epäilemättä tietokoneiden määrän lisääntymisen ja tietojenkäsittelystä kiinnostuneiden määrän kasvun seurauksena. Jo ihan 1960-luvun alussa Tietokoneyhdistyksen hallitus käsitteli pyyntöjä kerhotoiminnan aloittamisesta esimerkiksi Tampereella. Mutta suuri muutos tapahtui vuoden 1966 lopulla. Vuosikertomus listaa peräti kahdeksan kerhoa: Imatran ATK-kilta, Kymen ATK-kerho, Lahden ATK-piiri, Pirkanmaan tietokonekerho, Tietokoneyhdistyksen Satakunnan Kerho, ATK-tutkimuskerho ja Käyttöjärjestelmäkerho. Näillä oli vuoden päättyessä 245 jäsentä, kun koko Tietokoneyhdistyksellä oli henkilöjäseniä 845. Liki 30 % jäsenistä kuului vastaperustettuihin kerhoihin. Tarpeellinen toimenpide osoittautui lopulta väliaikaiseksi ratkaisuksi, sillä jo vuonna 1968 alettiin valmistelemaan seuraavaa muutosta. Varsin perusteellisesti valmistellun muutoksen seurauksena 5.1...
Tämä on artikkelin esikatselu

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tämä artikkeli on luettavissa kokonaisuudessaan tilaajille. 

Onko sinulla jo tilaus? Kirjaudu sisään tästä

Tilaa nyt ja saat rajattoman pääsyn IT-alan kiinnostavimpiin sisältöihin.

Tarjoamme myös kaikille rekisteröityneille käyttäjille 5 artikkelia kuukaudessa maksutta.

kohteessa Kolumnit
Jaa
AIHEET
Dynaaminen pätkäsi näytetään tässä... Tämä viesti näytetään, koska et ole antanut sekä suodatinta että mallia käytettäväksi.
Dynaaminen pätkäsi näytetään tässä... Tämä viesti näytetään, koska et ole antanut sekä suodatinta että mallia käytettäväksi.
Dynaaminen pätkäsi näytetään tässä... Tämä viesti näytetään, koska et ole antanut sekä suodatinta että mallia käytettäväksi.