Kirjautuminen on muuttunut 22.8.2025 - tarvittaessa aseta salasanasi uudelleen.

IBM ja Stella Polaris

1944 Suomessa käynnistettin operaatio Stella Polaris siltä varalta, että Suomi on joutumassa Neuvostoliiton miehittämäksi. Aikansa huipputeknologiaa siirrettiin turvaan Ruotsiin salaisessa operaatiossa.
18. kesäkuuta 2025 kirjoittaja
Myllymäki Reino
Tilastolliselle päätoimistolle, jonka nimi muutettiin vuonna 1970 Tilastokeskukseksi, tilattiin vuonna 1922 reikäkorttikone Computing Tabulating Recording Corporationilta. Kone saapui vuonna 1923. Vuotta pidetään Suomen tietojenkäsittelyn alkuna; siitä on siis 102 vuotta. Vuonna 1924 Computing Tabulating Recording Corporation (CTR) vaihtoi nimensä International Business Machines Corporationiksi (IBM) ja perusti tytäryhtiön Suomeen vuonna 1936. Toista maailmansotaa edeltäneiden vuosien reikäkorttikoneet olivatkin pääosin IBM:n toimittamia. Vakuutusyhtiöt hankkivat koneita jo 1920-luvulla, VR vuonna 1929, Tulli ilmeisesti 1930-luvun alussa, Alko ja Paulig 1937, Fazer vuonna 1938 sekä Kela ja Yhdyspankki vuonna 1939. Onko yllättävää, että nämä tietotekniikan varhaiset soveltajat ovat edelleen olemassa? Vuonna 1941 Suomi joutui sotaan liittoutumassa, jonka vastapuolella olevaan toiseen liittoutumaan kuului Yhdysvallat. IBM joutui irtisanomaan suomalaisten reikäkorttikoneiden huoltosopimuks...
Tämä on artikkelin esikatselu

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tämä artikkeli on luettavissa kokonaisuudessaan tilaajille. 

Onko sinulla jo tilaus? Kirjaudu sisään tästä

Tilaa nyt ja saat rajattoman pääsyn IT-alan kiinnostavimpiin sisältöihin.

Tarjoamme myös kaikille rekisteröityneille käyttäjille 5 artikkelia kuukaudessa maksutta.

kohteessa Kolumnit
Jaa
AIHEET
Dynaaminen pätkäsi näytetään tässä... Tämä viesti näytetään, koska et ole antanut sekä suodatinta että mallia käytettäväksi.
Dynaaminen pätkäsi näytetään tässä... Tämä viesti näytetään, koska et ole antanut sekä suodatinta että mallia käytettäväksi.
Dynaaminen pätkäsi näytetään tässä... Tämä viesti näytetään, koska et ole antanut sekä suodatinta että mallia käytettäväksi.