Kirjautuminen on muuttunut 22.8.2025 - tarvittaessa aseta salasanasi uudelleen.

Digi-tilalliset vastaan torpparit – olisiko eettisempää unohtaa alustatalous?

Alustatalous on digin kiihdyttämässä muodossaan vielä uutta ja todella monisyinen kokonaisuus. Onnistuminen ei ole helppoa, mutta houkutus yrittää on suuri, kirjoitta kolumnisti Aini Räisänen
14. kesäkuuta 2022 kirjoittaja
Räsänen Aini
Alustojen auvo ja alho Elämme alustatalouden aikaa. Minulla kuluttajana on koottu omaan taskuun helpoiksi valikoimiksi palveluverkostoja. Voin vertailla palvelujen ominaisuuksia ja hintoja. Etenkin hintoja. Sitoudun vähemmän, mutta ostaminen on helppoa, arki on mukavaa. Mutta. Ravintola saa maksamastani hinnasta pienemmän osuuden ja joutuu vähitellen nostamaan hintoja. Kampaaja ehdottaa vaivihkaa, että varaisinkin ajan suoraan hänen nettisivultaan. On helppoa nauttia alustataloudesta asiakkaana. Silmät alkavat avautua vasta torpparin kenkiin joutuessa. Musiikin tekijänä olen itse päässyt näkemään, että alustatoiminnan myötä musiikki ei ole enää tuote lainkaan. Kuluttaja ostaa striimausjäsenyyden ja alustan jakomallit tuovat tulovirtaa vain suurimmille striimien kerääjille. Voidaan sanoa, että noh, artisti maksaa. Voiko alustan valita? Eettinen kuluttaminen on tehnyt tuloaan jo jonkin aikaa, olemme tietoisempia reilusta ja lähistä. Ei saa ostaa liikaa. Tai vääriä asioita. Hinku ostaa on...
Tämä on artikkelin esikatselu

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tämä artikkeli on luettavissa kokonaisuudessaan tilaajille. 

Onko sinulla jo tilaus? Kirjaudu sisään tästä

Tilaa nyt ja saat rajattoman pääsyn IT-alan kiinnostavimpiin sisältöihin.

Tarjoamme myös kaikille rekisteröityneille käyttäjille 5 artikkelia kuukaudessa maksutta.

Jaa
Dynaaminen pätkäsi näytetään tässä... Tämä viesti näytetään, koska et ole antanut sekä suodatinta että mallia käytettäväksi.
Dynaaminen pätkäsi näytetään tässä... Tämä viesti näytetään, koska et ole antanut sekä suodatinta että mallia käytettäväksi.
Dynaaminen pätkäsi näytetään tässä... Tämä viesti näytetään, koska et ole antanut sekä suodatinta että mallia käytettäväksi.