Kirjautuminen on muuttunut 22.8.2025 - tarvittaessa aseta salasanasi uudelleen.

69 vuotta sitten

Tieto- ja viestintätekniikan ammattilaiset TIVIA ry perustettiin 26.11.1953, siis liki 69 vuotta sitten ja ennen kuin Suomessa oli ensimmäistäkään tietokonetta.
24. marraskuuta 2022 kirjoittaja
Myllymäki Reino
Tieto- ja viestintätekniikan ammattilaiset TIVIA ry perustettiin 26.11.1953, siis liki 69 vuotta sitten ja ennen kuin Suomessa oli ensimmäistäkään tietokonetta. Ensimmäiseksi aiotun ESKOn rakentaminen alkoi vuonna 1954, mutta hitaan etenemisensä vuoksi – projekti oli pikemminkin oppimisprojekti kuin tehokkaaseen hyötykäyttöön tarkoitetun tietokoneen rakentamisprojekti – Postisäästöpankin IBM 650 -tietokone eli ENSI ehti ensin. Se käynnistettiin vuonna 1958. Se, että TIVIA perustettiin ennen kuin yhtään tietokonetta oli maassa, selittyy sillä, että yhdistys perustettiin nimellä Reikäkorttiyhdistys ja sen tarkoitus oli luoda käyttäjävetoinen vastavoima IBM:n reikäkorttikonemonopolille. Ei kuitenkaan kestänyt kuin reilut kaksi vuotta, kun Reikäkorttiyhdistyksessä todettiin, että myös ”elektroniaivot” on otettava toiminnan piiriin. Yhdistys vaihtoikin nimensä vuoden 1960 lopulla Tietokoneyhdistykseksi ja vuonna 1955 perustettu Reikäkortti-jäsenlehti Tietokoneeksi vuoden 1961 alusta. Reikäk...
Tämä on artikkelin esikatselu

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tämä artikkeli on luettavissa kokonaisuudessaan tilaajille. 

Onko sinulla jo tilaus? Kirjaudu sisään tästä

Tilaa nyt ja saat rajattoman pääsyn IT-alan kiinnostavimpiin sisältöihin.

Tarjoamme myös kaikille rekisteröityneille käyttäjille 5 artikkelia kuukaudessa maksutta.

kohteessa Kolumnit
Jaa
AIHEET
Dynaaminen pätkäsi näytetään tässä... Tämä viesti näytetään, koska et ole antanut sekä suodatinta että mallia käytettäväksi.
Dynaaminen pätkäsi näytetään tässä... Tämä viesti näytetään, koska et ole antanut sekä suodatinta että mallia käytettäväksi.
Dynaaminen pätkäsi näytetään tässä... Tämä viesti näytetään, koska et ole antanut sekä suodatinta että mallia käytettäväksi.