Kiina suunnittelee valtavia sijoituksia laskentatehoon – tavoitteena 50 prosentin kasvu
Kiina haluaa lisätä maan laskentatehoa jopa 50 prosenttia vuoteen 2025 mennessä ja antaa kotimaisille yrityksille mutkattoman pääsyn siihen uusilla tietoliikenneverkoillaan.
Max Lehtinen
10.10.2023

Kiina suunnittelee lisäävänsä maan yhteenlaskettua laskentatehoa yli 50 prosenttia vuoteen 2025 mennessä, selviää Kiinan viranomaisten vastikään julkaisemasta suunnitelmasta. 

Kiinan teollisuus- ja it-ministeriön muiden valtion instituutioiden kanssa laatimassa suunnitelmassa kaavaillaan, että maan laskentateho ylittäisi 300 eksaflopsia eli 300 triljoonaa liukulukuoperaatiota sekunnissa seuraavan kahden vuoden aikana.

Samalla Kiina aikoo rakentaa datakeskuksia eri puolille maata, jotta yritykset pääsevät helposti käsiksi tarjottuun laskentatehoon. Tärkeiden laskentakeskusten välinen viive ei saa suunnitelman mukaan ylittää 5 millisekuntia. 

Kiina haluaa päätöksellään parantaa kiinalaisten yritysten asemaa teknologiamarkkinoilla. Suunnitelmalla halutaan tukea esimerkiksi kiinalaista koulutusta, rahoitusalaa, liikennettä, terveydenhuoltoa ja energiamarkkinoita. 

Samalla suunnitelman tarkoituksena on pitää Kiina mukana globaalissa teknologiakilvassa etenkin Yhdysvaltoja vastaan. Suurteholaskentaa tarvitaan esimerkiksi kehittyneiden tekoälyjärjestelmien kehittämisessä. 

Kiinalle on myös kansallisen turvallisuuden syistä tärkeää omata laajat ja itsenäiset teknologiaresurssit omalla maaperällään maailmanpoliittisten jännitteiden keskellä. 

Kansainvälisesti merkittävät generatiiviset kielimallit, kuten ChatGPT, vaativat kymmenien eksaflopsien laskentatehon, jos niiden kouluttamisen halutaan kestävän vain viikkoja eikä vuosia. 

Tällä hetkellä Kiinan laskentateho on jo noin 200 eksaflopsia. 

Kuva: Yan Ke 

Suositellut

Uusimmat