Euroopan komissio on jälleen käskenyt Applea noudattamaan EU:n digitaalimarkkinalakia sen ohjeiden mukaisesti – tällä kertaa toistuvien sakkojen uhalla.
Apple on komission mukaan ylläpitänyt esteitä, jotta iOS-sovellukset eivät tarjoaisi maksutapoja, joista Apple ei voi periä (ainakaan yhtä merkittäviä) transaktiomaksuja.
Tällä hetkellä Applen käytännöt esimerkiksi sallivat vain yhden ulkoiselle maksusivulle johtavan linkin per sovellus. Lisäksi linkin seuraamisen yhteydessä käyttäjälle näytetään varoitus, 9to5Mac kertoo.
Apple perii 9to5Macin mukaan linkin kautta tehdyistä ostoksista transaktiomaksun, joka on “vain” 27 prosenttia tavallisen 30 prosentin sijaan.
Euroopan komission päätöksen myötä Applen on 60 päivän kuluessa sallittava sekä maksuvaihtoehtojen mainostaminen että niihin johtavien linkkien tukeminen ilman tarpeettomia rajoituksia.
Apple taistelee komission näkemystä vastaan
Apple sanoo muuttuneiden käytäntöjensä noudattavan digitaalimarkkinalakia (DMA) täysin. Euroopan komission mukaan App Store -muutokset ovat taas riittämättömiä “lähes kaikilla tavoilla”, 9to5Mac kertoo.
Komissio on aiemminkin käskenyt Applea lopettamaan hidastelun DMA:n noudattamisessa. Se on myös antanut aiemmin tänä vuonna Applelle 500 miljoonan euron sakot niskoittelusta.
Apple on valittanut komission kaikista App Storeen liittyvistä DMA-päätöksistä. Yritys perustelee kantaansa sanomalla, ettei EU:n digitaalimarkkinalaki vaadi sitä “mahdollistamaan tai fasilitoimaan” eri maksuvaihtoehtoihin ohjaamista, vaan “sallimaan” sen.
Komission mukaan tulkinta sotii perustavanlaatuisesti DMA:n tavoitteita vastaan, sillä näkemys tarjoaa Applelle mahdollisuuden ylläpitää maksuja ja teknisiä rajoitteita, jotka tukahduttavat reilua kilpailua.