Donald Trump saa Facebook-tilinsä takaisin
Twitterin ohella myös Facebook ja Instagram antavat Yhdysvaltain entiselle presidentille luvan palata some-alustoille. Toistaiseksi Trump on pysynyt omassa Truth Social -palvelussaan.
IT Insider toimitus
27.1.2023

Facebookin ja Instagramin omistaja Meta aikoo palauttaa Yhdysvaltain entisen presidentin Donald Trumpin käyttäjätunnukset. Trump sai pysyvän kiellon viestiä alustoilla edellisten presidentivaalien jälkeen syttyneiden Capitolin mellakoiden jälkeen.

Nyt oikeuksien palauttamista perustellaan muun muassa sillä, että Trump voi käydä presidentinvaalikanpanjaansa sosiaalisessa mediassa muiden ehdokkaiden tapaan. Sisältöä valvoo Metan riippumaton toimikunta, joten täysin vapaita käsiä Trumpilla ei ole.

Facebook on toisaalta leimautunut viime vuosien aikana yhä enemmän aikuisten sosiaaliseksi mediaksi ja se on menettänyt otettaan nuorisokohderyhmässä. Trumpin paluu voi toisaalta olla houkutteleva mahdollisuus kerätä liikennettä silmäpareista ja ristiriidoista voimansa saavalle sosiaalisen median alustalle.

Metan palveluiden ohella Twitter on jo avannut Trumpin tilin, mutta toistaiseksi entinen presidentti ja nykyinen republikaanisen puolueen ehdokaskandidaatti on pysynyt omassa Truth Social -somepalvelussaan. Trump viestii tällä hetkellä yksinoikeudella Truth Social -palvelussa.

Hän on kuitenkin vapaa käyttämään muitakin palveluita, mutta Truth Socialin edustajat kertovat, että palvelulla on oikeus kuuden tunnin yksinoikeuteen viesteissä.

Mikäli nykyiset Trumpin Truth Socialiin tekemät postaukset antavat mitään osviittaa, tulee Metan arviointikomissiolla olemaan kiire. Iso osa hänen viestinnästään on Qanon-salaliittoteorioita sekä edellisten presidentinvaalien tulosten kieltämistä.

Kaikki suurimmat aikuisten käyttämät sosiaalisen median palvelut ovat nyt myöntäneet Trumpille pääsyn palveluihinsa. Nuorison suosiman TikTokin Trump on halunnut kieltää Yhdysvalloissa siellä viestimisen sijaan.

Kuva Jon Tyson Unsplash

Suositellut

Uusimmat