Vihti saa kolmannen Microsoftin Etelä-Suomen datakeskuksen
Microsoftin tulevien Suomen datakeskusten sijaintipaikat ovat nyt päätetty. Espoo ja Kirkkonummi saavat rinnalleen Vihdin. Kunnanjohtaja Erkki Eerolan mukaan kyseessä on Vihdin historian merkittävin yksittäinen investointi.
IT Insider toimitus
06.6.2022

Vihdin kunta saa Microsoftin Etelä-Suomeen tulevan datakeskusalkueen kolmannen datakeskuksen. Aikaisemmin Microsoft on jo kertonut, että kaksi muuta datakeskusta tulee Espooseen ja Kirkkonummelle.

Microsoftin datakeskuskonseptiin kuuluu kolme erillistä ja itsenäisesti toimivaa, mutta toistensa kanssa synkronoituvaa datakeskusta. Näin varmistetaan asiakkaiden datan turvaaminen mahdollisimman pienellä vasteajalla kaikissa olosuhteissa. Rakentamisen on määrä alkaa, kun kaikkien kolmen sijaintipaikan kaavat on vahvistettu ja tarpeelliset luvat saatu.

Vihdin kunnanjohtaja Erkki Eerola

Vihdin kunnanjohtaja Erkki Eerola kuvaa hanketta kunnan merkittävimmäksi yksittäiseksi investoinniksi. ”– ”Datakeskus on edellyttänyt kunnassa paljon työtä, ja olen kiitollinen, että yhteistyö Microsoftin ja hankeselvitystä tehneen Fortumin kanssa on ollut alkumetreistä saakka toimivaa. Hankkeella on suuri positiivinen vaikutus kunnan työllisyyteen ja kehitykseen. Tämä on loistava osoitus Vihdin ja yritysalueiden vetovoimaisuudesta”, Eerola sanoo.

Tutkimuslaitos IDC:n arvion mukaan seuraavien neljän vuoden aikana Microsoft, sen ekosysteemi ja pilviasiakkaat voisivat yhdessä tuottaa yli 17,2 miljardia euroa uutta kumulatiivista liikevaihtoa, ja Suomeen voi syntyä yli 11 000 työpaikkaa it-alan osaajille.

”Datakeskusalueen avulla yritykset, julkinen sektori, tutkimusorganisaatiot ja korkeakoulut voivat hyödyntää pilvilaskentaa entistä tehokkaammin innovaatiotoiminnassa, digitalisaatiohankkeissa ja datapohjaisen liiketoiminnan kasvattamisessa”, sanoo Microsoftin Suomen maajohtaja Mervi Airaksinen.

Suositellut

Uusimmat