Telian 5G-verkot itsenäistyivät 4G-infrasta
Itsenäinen 5G-verkko tuo perinteiseen 5G-verkkoon verrattuna käyttäjille alhaisemman viiveen sekä vakaamman yhteyden. Telia otti itsenäisen 5G-ydinverkon tuotantokäyttöön ensimmäisenä operaattorina Pohjoismaissa.
Kalle Keinonen
09.6.2022

Telia on laajentanut itsenäisen (standalone) 5G-verkon yhtiön koko 3,5 gigahertsin taajuusalueella toimivaan 5G-verkkoon.

Yhtiö on viimeisten kuukausien aikana käyttänyt standalone-ominaisuutta kymmenissä paikoissa ympäri Suomen ja saanut käyttäjiltä palautetta ominaisuudesta.

”Käyttäjien palaute oli kannustavaa. Itsenäinen 5G-verkko koettiin hyväksi vaihtoehdoksi kodin kuituyhteydelle ja nopeuksiin oltiin tyytyväisiä. Odotuksia oli vielä matalammalle viiveelle, ja tekniikka kehittyykin vielä päivitysten myötä. Hyvän palautteen kannustamana päädyimme aktivoimaan ominaisuuden koko 5G-verkossamme, ensi vaiheessa 3,5 GHz:n varsinaisella 5G-taajuudella”, kertoo Telian 5G-ohjelman johtaja Janne Koistinen.

Aiemmin verkoissa on käytetty niin kutsuttua 5G Non-Standalone -mallia, jossa 5G-verkko toimii vielä 4G-infrastruktuurin päällä.

Myös DNA on kertonut siirtyneensä Suomessa kaikissa tukiasemissaan itsenäisiin 5G-verkkoihin.

Itsenäinen 5G-verkko mahdollistaa entistä alhaisemman viiveen sekä vakaamman yhteyden esimerkiksi sisätiloissa. Verkko voidaan myös viipaloida, mikä avulla verkon resursseja voidaan jakaa paremmin asiakkaille heidän tarpeiden mukaan.

Telian mukaan useat teollisuusyritykset ovat jo alkaneet hyödyntämään itsenäisiä 5G-privaattiverkkoja. Esimerkiksi Agnico Eagle Finland otti laajamittaisen 5G-privaattiverkon käyttöön Kittilässä sijaitsevalla kultakaivoksellaan. Telia toimittaa 5G-privaattiverkon myös Posiva Oy:lle Eurajoelle valmistuvan ydinpolttoaineen loppusijoitusprosessin tarpeisiin.

Lue lisää:

Suositellut

Uusimmat