Teknologiamessut turvaa kävijöitä omaehtoisen koronapassin avulla
Marraskuussa järjestettävät Teknologia 21 -messut pyrkivät varmistamaan tilaisuuden turvallisuuden omaehtoisella koronapassilla. Todistukseksi riittää myös itse tehty ennakkotesti.
IT Insider toimitus
03.9.

Teknologia 21 -messujen asiakkailta ja messuvierailta edellytetään omaehtoista vakuutusta, jonka edellytyksenä on joko täysi rokotussuoja, viimeisten 6 kuukauden aikana sairastettu koronatauti tai negatiivinen koronatestitulos. 

”Teknologia-messuilla on myös valmius ottaa käyttöön kansallinen koronapassi, mikäli se toteutuu syksyn aikana. Sen viipyessä päätimme kuitenkin ottaa käyttöön omaehtoisen koronapassin, joka perustuu vapaaehtoisuudelle: suosittelemme vahvasti, että messuille saapuisivat vain täyden rokotussuojan saaneet, koronan viimeisen 6 kuukauden aikana sairastaneet tai koronatestillä testatut kävijät ja näytteilleasettajat”, sanoo  liiketoimintapäällikkö Marcus Bergström Messukeskuksesta.    

Omaehtoinen koronapassi perustuu vahvaan suositukseen, eikä kävijöiden tarvitse esittää erillisiä todistuksia sisäänpääsyn yhteydessä. Koronatestiksi riittää myös itse tehty ennakkotesti.

Teknologia 21 -messuilla voi tutustua alan kiinnostavimpiin uutuustuotteisiin ja palveluihin, ja myös startupit ja uudet liikeideat nousevat esille. Osana Teknologia-messujen ohjelmaa järjestetään startup-kilpailu, jonka tavoitteena on tuoda esille tämän hetken lupaavimpia ja potentiaalisimpia alan kasvuyrityksiä. Kilpailun hakuaika on käynnissä ja päättyy 10.10., jonka jälkeen kilpailuraati valitsee 3–5 finalistia messuilla keskiviikkona 10.11. järjestettävään pitchaus-finaaliin. Voittaja palkitaan Suomen Messusäätiön lahjoittamalla 20 000 € stipendillä.

Teknologia-messut järjestää startup-kilpailun yhteistyössä Finnish Business Angels Network kanssa. 

Teknologia-messukokonaisuus koostuu useista eri osa-alueista, joita ovat automaatio, elektroniikka, energia, hydrauliikka ja pneumatiikka, levytyö, koneenrakentaminen, AI ja robotiikka, kunnossapito, ICT ja 3D-tulostaminen. 

Kuva Teknologia 19 -messuilta. Messukeskus.

Suositellut

Uusimmat