Nvidia saa jatkaa tekoälysirun kehitystä Kiinassa
Yhtiön osakekurssi ehti pudota lähes 9 prosenttia torstaina ennen viranomasluvan saamista.
IT Insider toimitus
02.9.2022

Grafiikkasuorittimia valmistava Nvidia kertoi saaneensa Yhdysvaltain viranomaisilta luvan jatkaa kehitteillä olevan H100-tekoälysuorittimensa kehittämistä Kiinassa.

Tilanne muuttui hankalaksi, kun yhdysvaltalaisviranomaiset määräsivät alkuviikosta, että Kiinaan ja Venäjälle ei voi jatkossa viedä tehokkaita grafiikkasiruja ilman erillistä myyntilupaa.

Määräys iski erityisen kovaa Nvidiaa, jolla on osa tuotekehityksestä Kiinassa. Odotetun H100-suorittimen kehitys näytti hetkellisesti riskialttiilta viranomaismääräyksen vuoksi ja Nvidian osakekurssi laski myös lähes 9 prosenttia torstain aikana ennen viranomaisluvan saamista.

Nvidian tiedotteen mukaan ”viranomaiset ovat antaneet luvan H100-sirujen kehittämistä varten tapahtuvalle viennille, tuonnille ja maan sisäisille siirroille”.

Yhdysvaltain viranomaiset haluavat rajoittaa kaikkein tehokkaimpien tekoälysovelluksissa käytettävien grafiikkapiirien vientiä. Niiden käyttökohtteita voivat olla muun muassa aseteollisuudessa, kasvojentunnistuksessa sekä muussa sotilaskäytössä.

Lue lisää:

Suositellut

Uusimmat