Joulukuussa on havaittu poikkeuksellisen paljon palvelunestohyökkäyksiä
Kyberturvallisuuskeskus on saanut joulukuussa poikkeuksellisen paljon ilmoituksia palvelunestohyökkäyksistä. Suurin osa hyökkäyksistä ei ole aiheuttanut näkyvää haittaa.
IT Insider toimitus
14.12.2022

Kyberturvallisuuskeskus kertoo, että sille on ilmoitettu poikkeuksellisen suuria määriä palvelunestohyökkäyksiä viime päivinä.

Hyökkäyksiä on toteutettu useita verkkosivuja vastaan. Kohteena ovat olleet erityisesti valtionhallinnon sekä finanssi- ja sote-sektorin toimijat. Esimerkiksi HSL on kertonut palvelujensa olevan tällä viikolla palvelunestohyökkäyksen kohteena.

Palkkikaavio palvelunestohyökkäysten jakautumisesta kuukausittain vuonna 2022

Palvelunestohyökkäysten määrä on lisääntynyt selvästi kesästä lähtien. Joulukuun tilastossa ovat mukana 13.12. mennessä saadut ilmoitukset.

Suurin osa joulukuun aikana tapahtuneista hyökkäyksistä ei ole aiheuttanut näkyviä vaikutuksia. Käytössä olleet suojaustoimet ovat toimineet, eikä hyökkäys ole vaikuttanut kohteena olleisiin palveluihin. Hyökkäykset ovat myös olleet suhteellisen pieniä ja lyhytkestoisia.

Joissain tapauksissa hyökkäyksen kesto on jäänyt pariinkymmeneen minuuttiin ja hyökkääjä on saattanut luovuttaa havaitessaan kohteen suojausten toimivan.

Niissäkin tapauksissa, joissa palveluiden väliaikaisia käyttökatkoksia on sattunut, organisaatiot ovat pystyneet ottamaan käyttöön suojaustoimenpiteitä ja palauttamaan palvelut asiakkaittensa saataville.

Vaikka palvelunestohyökkäyksiä on nyt havaittu poikkeuksellisen paljon, ovat ne nykyään arkipäiväisiä ja niihin varautuminen on normaali osa organisaation riskienhallintaa. Kun organisaatiot osaavat varautua niihin, hyökkäykset saadaan torjuttua.

Suositellut

Uusimmat