Innofactor kävi ostoksilla – osti datayhtiö Invencon
Invenco laajentaa Innofactorin osaamista Microsoft-ekosysteemissä. Kaupan suunniteltu toteutumipäivä on kesäkuun lopussa.
IT Insider toimitus
21.6.

Microsoft-palvelutalo Innofactor ostaa tiedolla johtamiseen ja tiedon hallintaan erikoistuneen Invencon koko osakekannan.

Invenco on myös Microsoft-kumppani datan ja analytiikan puolella ja yhtiössä on noin 50 työntekijää. Sillä on neljä toimipistettä: Vantaa, Oulu, Tampere ja Kuopio.

Kauppahinta on kolme miljoonaa euroa ja liikevaidon kasvuun sidottu osuus, joka on enintään 3,75 miljoonaa euroa.

Invencon viimeksi päättyneen tilikauden 1.7.2020–30.6.2021 liikevaihto oli noin 6,2 miljoonaa euroa. KKuluvan tilikauden 1.7.2021–30.6.2022 liikevaihdon arvioidaan olevan noin 6,3 miljoonaa euroa.

Innofactorin tavoitteena on jatkossa Invencon liikevaihdon kasvattaminen ja kannattavuuden parantaminen muun muassa synergiahyötyjen avulla.

Invencon pääomistaja ja toimitusjohtaja Sakari Pitkäsalo toimii jatkossa Innofactorin Data ja analytiikka -liiketoimintayksikössä Senior Advisorina ja muu johto jatkaa nykyisissä tehtävissään kyseisessä yksikössä sekä Innofactorin myynnissä ja hallinnossa.

Invenco Oy:n nimi muutetaan 1.7.2022 alkaen Innofactor Invenco Oy:ksi ja työntekijät jatkavat sen palveluksessa. Asiantuntijoiden roolit ja tehtävät pysyvät ennallaan.

”Päivitimme syksyllä 2021 strategiaamme ja Suomen organisaatiotamme tukemaan vahvemmin kasvuamme. Tässä yhteydessä perustimme Suomeen uuden Data and Analytics -yksikön, jolle asetimme voimakkaat kasvutavoitteet. Nyt toteutettu yritysjärjestely Invencon kanssa tukee erinomaisesti asettamiamme tavoitteita”, sanoo Innofactorin toimitusjohtaja Sami Ensio.

Suositellut

Uusimmat