EU haluaa teknologiayhtiöt mukaan verkkojen rakentamisen kustannuksiin
Euroopan unionin jäsenmaat haluavat, että Googlen ja Netflixin kaltaiset teknologiajätit osallistuvat nopeiden langattomien verkkojen rakentamiseen. Yhtiöt ovat merkittäviä hyötyjiä nopeista verkoista.
IT Insider toimitus
13.5.

EU:n jäsenmaat haluavat, että teknologiayhtiöt maksavat osan 5G-verkkojen rakentamisesta unionin alueella, kertoo the Politico. EU:n neuvosto päätti aiemmin tällä viikolla uudesta ohjelmasta, jonka tavoitteena on tehdä Euroopasta johtava teknologia-alue vuoteen 2030 mennessä.

Yksi mahdollisuus kehityksen vauhdittamiseen on saada verkoista hyötyvät teknologiayritykset, kuten Google ja Netflix maksamaan osaltaan niiden kehittämisestä. Tällä hetkellä teleoperaattorit vastaavat verkkojen rakentamisen kustannuksista itse.

Politicon mukaan aikaisemmassa versiossa maksut oli suunnattu suoraan vain isoille alustatalouden yrityksille. Ehdotus oli tullut Ranskan viranomaisilta.

EU:n uusi digitaalinen politiikkaohjelma ei luo uusia veroja eikä siinä myöskään määritella reilua korvausta. Neuvoston pitää keskustella vielä ehdotuksen yksityiskohdista Euroopan parlamentin kanssa.

Suositellut

Uusimmat