ChatGPT herätti Googlen
Lehtitietojen mukaan hakukonejätti Googlen johtajat nostivat kehitystiimit hälytystilaan, koska kokeellinen tekoälychat ChatGPT on vakavasti otettava uhka yhtiön liiketoiminnalle.
IT Insider toimitus
22.12.2022

Google ei ole tottunut näyttämään dinosaurukselta. Mutta kolme viikkoa sitten esitelty kokeellinen tekoälyyn pohjautuva chatbot ChatGPT herätti Googlen johdon. Yhtiö hälytti tiimit ”code red” -tilaan, mikä tarkoittaa kuvaannollisesti samaa kuin organisaatio olisi herätelty laittamalla palohälytys soimaan.

The New York Timesin mukaan osa yhtiön johdosta pelkää että ChatGPT on niin iso teknologinen edistysaskel, että Google alkaa näyttää samalta kuin muut hakukoneet Googlen markkinoille tulon jälkeen reilut parikymmentä vuotta sitten.

ChatGPT ei ole missään tapauksessa vielä täydellinen. Mutta se pystyy selittämään asioita selkeästi, luomaan uusia ideoita (esimerkiksi joululahjaideoita) ja vaikkapa lomasuunnitelmia.

Sosiaalinen media ja perinteinen media ovat olleet täynnä ChatGPT:n luomuksia, monesti erityisesti virheitä osoittaen. Mutta ChatGPT:n toimintatapa on mullistava ja Google nyt laittamassa erityisen paljon paukkuja tekoälyhankkeidensa edistämiseen. Mutta markkinoilla epäillään, onko Google jo liian iso kilpailemaan pienempien ketterien kilpailijoidensa kanssa.

Googlen tuloista yli 80 prosenttia tulee digitaalisista mainoksista. Tämä luo omat ongelmansa.

”Googlella on ongelma liiketoimintamallissa. Mikäli hakutulokset ovat liian täydellisiä, kukaan ei klikkaa mainoksia”, sanoo hakuun keskittyvää start upia Vectaraa vetävä Amr Awadallah.

The New York Timesin tietojen mukaan Googlen toimitusjohtaja Sundai Pichar on ollut aktiivisesti mukana yhtiön tekoälystrategian päivittämisessä, jotta yhtiö voi vastata ChatGPT:n haasteeseen. Useita tiimejä eri puolilta yhtiötä on nyt laitettu kehittämään tekoälyprototyyppejä ja -tuotteita ainakin toukokuuhun asti.

Asiantuntijoiden mukaan Googlen pitää päättää tekoälyn kehittyessä, tuleeko tekoälychatistä jatkossa sen hakupalvelun käyttöliittymä.

Google on ollut haluton jakamaan teknologiaansa, koska tekoälyn ongelmana ovat väärät, vinoutuneet ja toksiset tulokset. Monet aikaisemmat julkiset tekoälyprototyypit on vedetty nopeasti pois käytöstä, koska niille on opetettu muun muassa rasistista tai naisvihamielistä toimintaa.

Suositellut

Uusimmat