Älypuhelinmyynti oli viime vuonna heikointa vuosiin
Jo ennen koronaa alkanut laskutrendi voimistui viime vuonna ja myyntiluvut olivat pienimpiä sitten vuoden 2013.
IT Insider toimitus
18.1.2023

Älypuhelinten myynnin kasvun vuodet ovat ainakin toistaiseksi takana. Jo ennen koronaa alkanut laskutrendi voimistui viime vuonna ja myyntiluvut olivat pienimpiä sitten vuoden 2013, selviää tutkimusyhtiö Canalysin luvuista. 

Koko vuoden luvut laskivat 11 prosenttia hieman alle 1,2 miljardiin toimitettuun puhelimeen. Canalysin mukaan vuosi oli vaikea kaikille valmistajille. Viimeisen neljänneksen luvut olivat 17 prosenttia edellisvuotta pienemmät. Yhtiön mukaan aiemmilla neljänneksillä myynti lasku edellisimmissa hintaluokissa, mutta loppuvuodesta myös kaliimpien puhelinten kysyntä alkoi hiipua. 

“Valmistajat keskittyvät vuonna 2023 kannattavuuden ja markkinaosuuden suojelemiseen”, Canalysin analyytikko Le Xuan Chiew kertoo tiedotteesa. “Valmistajat leikkaavat kuluja sopeutuakseen uuteen markkinatilanteeseen.”

Taloustilanne, kuten nousevat korot, inflaatio ja työttömyys tulevat vaikuttamaan kysyntään Pohjois-Amerikassa ja Euroopassa myös tänä vuonna. Kuluttajat ja yritykset pitävät puhelimiaan nykyisin myös kauemmin. Yksi syy tähän on laitteiden nousseet hinnat.

Koko viime vuoden osalta Samsung oli suurin valmistaja 22 prosentin markkinaosuudella. Apple oli toisena 19 prosentin osuudella ja Xiaomi kolmantena 13 prosentin markkinaosuudella. Vuoden viimeisen neljänneksen kärkipaikan vei totutusti Apple 25 prosentin markkinaosuudella. Applen uutuusmalli julkaistaan perinteisesti niin, että sen toimitukset nostavat yhtiön vuoden lopun myyntilukuja.

ValmistajaMarkkinaosuus 2021 (%)Markkinaosuus 2022 (%)
Samsung2022
Apple1719
Xiaomi1413
OPPO119
vivo109
Muut2828
Puhelinten markkinaosuudet vuonna 2022 (Lähde: Canalys)

Kuva camilo jimenez Unsplash

Suositellut

Uusimmat