Autonomiset taksit saavat nyt toimia San Franciscossa vuorokauden ympäri
Robottitaksien salliminen on saanut vastustusta esimerkiksi poliisi- ja palolaitokselta teiden tukkimisen vuoksi.
Max Lehtinen
12.8.2023

San Franciscon alueella toimivat robottitaksipalvelut saavat nyt toimia vapaasti vuorokauden ympäri Kalifornian yleishyödyllisyyskomission äänestettyä asiasta kiistanalaisen kansalaiskuulemisen jälkeen. 

Robottitaksiyritykset Cruise (Alphabetin tytäryhtiö) ja Waymo (General Motorsin tytäryhtiö) ovat ajaneet San Franciscon alueella aiemmin vain kokeiluajoja, joita on rajoitettu sekä ajallisesti että maantieteellisesti. 

Yritykset ilmoittivat päätöksen jälkeen ottavansa käyttöön enemmän ajoneuvoja lisätäkseen toimintakykynsä kapasiteettia. Yrityksillä on tällä hetkellä yhteensä käytössä yli 500 autonomista ajoneuvoa.

Päätös saatiin 75 prosentin enemmistöllä (3 puolesta ja 1 vastaan), vaikka kaupungin virkamiehet ovat jo kuukausien ajan pyytäneet äänestyksen lykkäämistä. 

Kaupungin liikenne-, palo- ja poliisilaitos ovat kaikki tehneet komissiolle valituksia autonomisista ajoneuvoista kaduilla.

Komissio kuitenkin uskoo yritysten korjaavan virkamiesten ja asukkaiden esiin tuomia ongelmia parhaansa mukaan. 

Lisäksi jos vaaratilanteita raportoidaan päätöksen jälkeen lisää, komissaari Darcie Houckin mukaan komissio voi rajoittaa tiellä sallittujen ajoneuvojen määrää tai peruuttaa yhtiöiden ajoluvat kokonaan. 

Erään vastustajan mielestä on silti “järjetöntä, ettei autolla ole kuljettajaa”. Muutos uhkaa samalla monen kuljettajan elantoa. 

Osa autonomisten autojen vastustajista pelkää myös, että autoja voitaisiin käyttää massavalvonnan välineinä, sillä niissä on valtavasti kameroita ja antureita. 

Komissio totesi kuitenkin, että Waymo ja Cruise ovat täyttäneet kaikki velvollisuutensa, jotka on asetettu osavaltion autonomisten ajoneuvojen testausta ja kaupallista käyttöä koskevassa sääntelykehyksessä.

”Meidän on perustettava päätöksemme näihin tietoihin ja todisteisiin”, komission puheenjohtaja Alice Busching Reynolds sanoi. 

Kuva: Lexi Anderson 

Suositellut

Uusimmat