Applen autoprojektin tietovaras myönsi syyllisyytensä oikeudessa
Xiaolang Zhang myönsi varastaneensa Applen salaisen autoprojektin suunnitelmia. Häntä uhkaavat nyt 10 vuoden vankeus ja 250 000 dollarin sakot. Samalla oikeus vahvisti pitkään velloneet huhut Applen suunnitelmista laajentaa autopuolelle.
IT Insider toimitus
23.8.2022

Applen entinen työntekijä Xiaolang Zhang tunnusti oikeudelle syyllistyneensä Applen salaisen autoprojektin tietojen varastamiseen, kertoo CNBC. Zhang myönsi sopimuksessä syyllistyneensä yrityssalaisuuksien varastamiseen. Häntä uhkaa jopa kymmmenen vuoden vankeus ja 250 000 dollarin sakot. Tuomio julistetaan marraskuussa.

San Diegossa liittovaltion oikeudessa tehty sopimus raottaa samalla salaisuuden verhoa Applen autoprojektista. Yhtiö ei ole kertonut kehittävänsä autoa, mutta oikeuden papereista käy ilmi, että Zhang on muun muassa varastanut itseohjautuvan auton piirilevyn piirustukset.

Lisäksi häntä syytettiin useiden muiden dokumenttien ja prototyppien vaatimusten varastamisesta.

Zhang pidätettiin heinäkuussa 2018 San Josen lentokentällä, josta hän oli aikeissa matkustaa Kiinaan. Hän oli työskennellyt Apllella vuodesta 2015, joista viimeksi juuri itseohjautuvaa autoa kehittävässä tiimissä.

Syytedokumentit avaavat myös jonkin verran sitä, miten työntekijät pääsevät Applella käsiksi tieotoihin. FBI:n dokumenttien mukaan noin 5 000 yhtiön työntekijää tiesi projektista vuonna 2018 ja heistä 2 700 pääsi käsiksi projektimateriaaleihin.

Apple seuraa sisäisen ohjelmiston avulla, kuka työntekijöistä tietää mistäkin projektista. Jokaisen työntekijän pitää käydä erityinen salaisia tietoja koskeva koulutus.

Zhang työskenteli Applella sensoreiden piirilevyjen suunnittelussa ja testauksessa. Epäilykset Zhangia kohtaan heräsivät, kun hän lähti isyysvapaalla Kiinaan. Palatessaan vapaalta hän irtisanoutui ja kertoi muuttavansa Kiinaan huolehtimaan äidistään.

Hän kertoi myös, että aikoo jatkossa työskennellä Kiinassa sähköautovalmistaja Xmototorsin palveluksessa.

Applen omissa tutkimuksissa paljastui, että Zhang oli ladannut dokumentteja yhtiön tietokannoista. Lisäksi valvontakameroissa näkyi kuinka hän oli hakenut luvatta tutkimuslaboratoriosta piirilevyjä sekä Linux-palvelimen.

Suositellut

Uusimmat