Yhdysvalloissa taistellaan digitaalipiraattien oikeuksista: ovatko jatkuvat rikkomukset syy evätä verkkoyhteys?
Yhdysvaltalaiset levy-yhtiöt ovat päättäneet viedä tietoliikenneyhtiö Verizonin oikeuteen, sillä tämä jatkoi piraattien internet-yhteyksiä näiden toistuvista tekijänoikeusrikkomuksista huolimatta.
Max Lehtinen
19.7.2024

Useat yhdysvaltalaiset levy-yhtiöt syyttävät tietoliikenneyhtiö Verizonia toistuvien tekijänoikeusloukkauksien tietoisesta mahdollistamisesta. 

Levy-yhtiöiden kanne sisältää luettelon yli 17 000 piratoidusta kappaleesta, joita tuhannet rikostentekijät kopioivat internetiin laittomasti. 

Kappaleista monet ovat erittäin tunnettuja (eli myös tuottavia). Mukana on esimerkiksi Elvis Presleyn, Madonnan ja The Beatlesin kappaleita. 

Levy-yhtiöt lähettivät eteläisen New Yorkin piirioikeuteen jätetyn kanteen mukaan Verizonille satojatuhansia ilmoituksia toistuvista tekijänoikeusrikkomuksista, joihin syyllistyneiden rikollisten henkilöllisyydet olivat helposti jäljitettävissä.

Kanteessaan yritykset kertovat Verizonin jatkaneen piraattien verkkosopimuksia näiden rikoksista huolimatta. 

Levy-yhtiöiden mukaan heillä on oikeus saada digipiratoinnin fasilitointia ehkäisevän DMCA-lain nojalla Verizonilta jopa 150 000 dollaria vahingonkorvausta per rikkomus. 

Koska oikeusasiakirjan mukaan piratoituja kappaleita oli yli 17 000, tämä tarkoittaisi 2,6 miljardin dollarin korvausvaatimusta. Vahinkoihin nähden summa on aivan astronominen. 

Kyseistä 2,6 miljardin dollarin summaa ei mainita Universalin, Sonyn, Warnerin ja ABKCO:n jättämässä yhteisessä kanteessa.

Levy-yhtiöt perustelevat 150 000 dollarin korvauspyyntöä per rikkomus sillä, että Verizon hyötyi rikoksista rahallisesti ja syyllistyi tietoisesti rikosten fasilitointiin rahallisen hyödyn vuoksi. 

“Verizon päätti olla eväämättä toistuvien loukkaajien verkkoyhteyttä, koska se halusi säilyttää lakia rikkovien tileiltä saadut tulot“, kanteessa sanotaan. 

Levy-yhtiöt myös väittävät Verizonin tienneen varmasti, että rikokset toistuisivat jatkossakin. 

“Ilmoituksissa Verizonille ilmoitettiin selvästi ja yksiselitteisesti, että sen tilaajat käyttävät Verizonin internet-palvelua räikeästi ja järjestelmällisesti [levy-yhtiöiden] tekijänoikeussuojattujen äänitallenteiden laittomaan lataamiseen, kopioimiseen ja levittämiseen”, kanteessa kirjoitetaan. 

Kanteen mukaan jopa tuhannet Verizonin verkkoasiakkaat olivat tehneet ainakin 20 tekijänoikeusrikkomusta, kun levy-yhtiöt toivat henkilöiden rikokset Verizonin tietoisuuteen. Yli sata rikkomusta oli netonnut ainakin 500 henkilöä. 

Levy-yhtiöiden mukaan yksi ”erityisen törkeä” Verizon-tilaaja oli vastuussa jopa yli 4 400 rikkomuksesta, joista Verizon tiesi. 

On hyvin mahdollista, että osa yritysten merkitsemistä tekijänoikeusrikkomuksista ei ole aiheellisia. Rikkomusilmoitukset tehdään usein automatisoidusti.

Ennakkotapausten lyhyt oppimäärä

Verkkopalvelujen tarjoajien ja tekijänoikeusrikollisten välistä suhdetta on puitu yhdysvaltalaisissa oikeuksissa aikaisemminkin. 

Verizonin tapaan aiemmin syytettynä ollut verkkopalveluntarjoaja Cox Communications pyrkii parhaillaan saamaan korkeimman oikeuden päätöksen tapausten ydinkysymykseen: Syyllistyykö verkkopalveluntarjoaja rikokseen, kun se tarjoaa asiakkaalleen internet-yhteyden tietäen, että tämä todennäköisesti käyttää sitä tekijänoikeusrikkomukseen?

Korkein oikeus ei ole ottanut asiaan vielä kantaa. 

On kuitenkin oletettavaa, että verkkoyhteys on oikeuden mielestä niin merkittävä osa modernia elämää, ettei sen katkaisemista suositeltaisi muuten kuin ääritapauksissa – jos silloinkaan. 

Korkeimman oikeuden pohdittavaksi jää myös, missä rikoksen avustamisen raja menee. Jos internet-yhteyden tarjoaminen todetaan vastaavissa tapauksissa rikolliseksi toiminnaksi, onko sähköyhtiö myös vastuussa tarjotessaan sähköä rikoksille? 

Paras ennakkotapaus tulevalle Verizon-oikeudenkäynnille on Coxin ja levy-yhtiöiden välinen oikeudenkäynti, jossa Coxia syytettiin identtisestä rikoksesta: internet-yhteyden sallimisesta tekijänoikeusloukkauksista huolimatta. 

Vuona 2019 käydyssä oikeudenkäynnissä virginialainen valamiehistö totesi, että Coxin olisi pitänyt lopettaa piraattien verkkoyhteys. 

Sony, Universal ja Warner eivät kuitenkaan saaneet valamiehistön päätöksen perusteella määrättyjä korvauksiaan, sillä Cox voitti Yhdysvaltojen neljännen piirin valitusoikeuden (osittain) puolelleen. 

Valitusoikeus totesi, etteivät levy-yhtiöt todistaneet Coxin jatkaneen internet-yhteyttä digipiraateille saadakseen nimenomaisesti rikoksista kummunnutta rahallista hyötyä.  

Vaikka valamiehistön määräämä 1 miljardin dollarin korvaus lopulta hylättiin, valitusoikeus totesi Coxin toimineen silti tapauksessa tietoisena avunantajana. 

Tuomarit määräsivät tapauksesta uuden vahingonkorvausoikeudenkäynnin, joka käydään alkuperäisen oikeudenkäynnin tapaan Itä-Virginian piirioikeudessa. 

Verizonin puolustus saattaa vuotaa

Tulevassa Verizon-oikeudenkäynnissä puidaan aiemmin mainittujen kysymysten lisäksi Verizonin käytäntöjä tekijänoikeusrikkomusten ehkäisemiseksi ja syyllisten löytämiseksi. 

Levy-yhtiöiden näkemys on, että tietoliikennejätin anti-piratointiin liittyvä ohjelma on täysin “olematon” sen työläiden ja hintavien vaatimusten vuoksi. 

Verizon on esimerkiksi tehnyt tekijänoikeusrikkomuksista ilmoittamisen kohtuuttoman hankalaksi, levy-yhtiöt sanovat.

“Verizon ei ole ainoastaan vaatinut osallistujia maksamaan merkittäviä maksuja yksinkertaisista, automatisoiduista prosesseista, kuten IP-osoitteiden etsimisestä, vaan osallistujien on myös pitänyt luopua omista tekijänoikeusvaatimuksistaan – – ja pitää ohjelman ehdot salassa”, kanteessa kirjoitetaan. 

Levy-yhtiöt syyttävät Verizonia myös suoraan tekijänoikeusrikkomuksista tehtyjen ilmoitusten tietoisesta sivuuttamisesta. 

Verizon on esimerkiksi “rajoittanut mielivaltaisesti”, kuinka monta varoitusta se lähettää eteenpäin tekijänoikeuksia loukanneille asiakkailleen, levy-yhtiöt väittävät.

Jos väitteet ovat totta, yrityksen puolustus voi vuotaa pahasti.

Verizon on yksi Yhdysvaltojen suurimmista internet-palvelujen tarjoajista. Sen liiketoimintaan kuuluvat merkittävästi myös muut telekommunikaation alat, kuten TV- ja mobiiliyhteydet.

Yritys tekee kuluttajapuolella valtaosan sen 134 miljardin dollarin vuotuisesta liikevaihdosta. 

Suositellut

Uusimmat