Bloomberg raportoi hiljattain, että Kiina on uhannut Japania vastasanktioilla, mikäli Yhdysvallat saa Japanin lopettamaan sirulaitteiden myynnin Kiinaan.
Japani tarvitsee Kiinalta etenkin mineraaleja, jotka mahdollistavat Japanin sirunvalmistus- ja autoteollisuuden toiminnan. Mineraalitoimitusten rajoittaminen voisi luoda merkittävän loven Japanin talouteen.
Bloombergin mukaan pelko Kiinan mahdollisesti asettamista sanktioista onkin luonut Japanissa vastarintaa Yhdysvaltojen painostukselle.
Bidenin hallinto on kuitenkin Bloombergin mukaan “luottavainen”, että Japanin huolet raaka-aineiden saatavuudesta saadaan ratkaistua vuoden loppuun mennessä. Tällöin Japani olisi selkeästi halukkaampi asettamaan rajoitteita Kiinalle.
Reutersin elokuisen raportin mukaan Yhdysvallat on pohtinut myös uuden ulkomaisen vientisäännön laatimista estääkseen kehittyneen teknologian viennin Kiinaan.
Reutersin ja Bloombergin mukaan on kuitenkin epätodennäköistä, että sääntö koskisi tähtilippumaan läheisiä liittolaisia, kuten Japania ja Etelä-Koreaa, sitovasti, sillä Yhdysvallat haluaa pitää huolta myös diplomaattisista suhteistaan.
Vaihtoehtoa pakottavasta säännöstä ei ole silti raporttien mukaan täysin poissuljettu.
Yhdysvallat käyttää geopoliittisena aseenaan siruja
Yhdysvaltojen ja Kiinan välisen kauppasodan alkaessa vuonna 2018 Yhdysvallat asetti Kiinasta tuotaville hyödykkeille tulleja, joiden vuoksi kiinalaisten tuotteiden hinnat nousivat.
Sittemmin maa on kiinnittänyt yhä enemmän huomiota nimenomaan Kiinan nopean teknologisen kehityksen hidastamiseen.
Teknologiapainoitteiset rajoitteet alkoivat yhdysvaltalaisille siruyrityksille asetetuilla vientirajoitteilla, joita seurasivat Kiinan valtavat investoinnit sen kotimaiseen sirutuotantoon.
Nyt Yhdysvallat pyrkii vaikeuttamaan Kiinan sirutuotannon itsenäistymistä poistamalla siltä pääsyn kehittyneisiin sirunvalmistuslaitteisiin.
Esimerkiksi alankomaalaisen ASML:n sirunvalmistuslaitteet ovat teknologialtaan erittäin hankalia kopioida. Useat ovat yrittäneet ja epäonnistuneet.
Yhdysvallat onkin kohdistanut Alankomaihin merkittävää painetta lopettaa laitteiden myynnin lisäksi jo valmiiksi Kiinassa sijaitsevien laitteiden korjaamisen.
Kiina ei ole kuitenkaan aseeton Yhdysvaltojen toimia vastaan, kuten Bloombergin raportoimasta Japani-sanktioiden uhasta nähdään.
Kiina voi iskeä halutessaan globaaleihin toimitusketjuihin
Yhdysvalloissa sijaitseva strategisen ja kansainvälisen tutkimuksen ajatushautomo varoitti kesällä 2023, että Kiinan “lähes totaalinen monopoli” galliumista voisi aiheuttaa tulevaisuudessa ongelmia myös Yhdysvaltojen oman siruteollisuuden toiminnalle.
Gallium on tärkeä sirumineraali, jota hyödynnetään esimerkiksi korkean suorituskyvyn sotilasteknologiassa, laserteknologiassa ja puhtaassa energiateollisuudessa.
Eräs Raytheonin johtoportaan jäsen totesi vuonna 2023, että galliumnitridi “on perusta lähes kaikelle tuottamallemme huippuluokan puolustusteknologialle”.
Kiinan galliumille, germaniumille ja grafiitille asettamat vientirajoitteet herättivät elokuussa 2023 huolta mineraalien saatavuudesta tulevaisuudessa, mikä on johtanut kasvavaan halukkuuteen vähentää riippuvuutta Kiinasta.
Toistaiseksi Kiinan asettamien rajoitteiden seuraukset pysyneet hallinnassa ja näkyneet lähinnä mineraalihintojen nousuna. Tilanteella on kuitenkin potentiaalia muuttua hyvinkin nopeasti.
Konsulttitalo FTI:n mukaan Kiinan kyky rajoittaa grafiitin globaalia saatavuutta voisi aiheuttaa tulevaisuudessa merkittäviä ongelmia esimerkiksi sähköautoteollisuudelle, jossa sitä käytetään usein akkujen anodeissa.
Grafiitti ei suinkaan ole ainoa tärkeä mineraali, jonka saatavuus on laajalti Kiinan varassa. Kiina toimittaa monille maille merkittävän määrän esimerkiksi neodyymia, yttriumia, lantaania ja praseodyymia.
Kaikki nämä ovat teknologia-alan eri sektoreiden toiminnalle tärkeitä raaka-aineita.
(Germanium on Suomelle erityisen mielenkiintoinen mineraali, sillä Suomi on Kiinan ohella eräs maailman merkittävimmistä germaniumin tuottajista. Vuonna 2015 Kaiva raportoi Suomen osuuden maailman germaniumin tuotannosta olevan noin 10 %.)
Euroopan tilanne on vakaa mutta riippuvainen
Vaikka Kiina-riippuvuudesta on huolestuttu myös EU:ssa, Euroopan mikroelektroniikan teollisuusjärjestön mukaan korvaavan infrastruktuurin rakentaminen vaatisi nopeita – ja kalliita – toimia.
“Sopivien tuotantolaitosten perustaminen Eurooppaan voisi viedä useita vuosia”, järjestö toteaa.
Miljardi-investoinnitkaan eivät ratkaisisi kaikkia EU:n toimitusketjujen riippuvuusongelmia. Joitakin mineraaleja (esim. magneettien neodyymia ja ledien yttriumia) ei löydy Euroopasta merkittävinä esiintyminä.
Siksi mineraalit ovatkin geopoliittisesti niin mielenkiintoisia.
Financial Timesin raportin mukaan EU:n virkamiehet ovat puhuneet oman infrastruktuurin rakentamisen lisäksi tarpeesta harjoittaa “kriittistä raaka-ainediplomatiaa”, jotta Kiinasta tulevien mineraalien mahdollinen puute voidaan korvata muiden maiden avulla.
FT:n mukaan EU:n geopoliittinen vaikutusvalta on kuitenkin ollut rajallista. Esimerkiksi Australia on vastustanut EU:n vaatimuksia olla asettamatta omille vientimateriaaleilleen hintarajoituksia.
Asiantuntijat myös epäilevät, ettei muiden maiden apu ole lopullinen ratkaisu Kiinan materiaalimonopolin nitistämiseen.
FT:n haastatteleman EU-diplomaatin mukaan Euroopan pyrkimykset poistaa Kiina toimitusketjuistaan on “kuin yrittäisi korjata autoa, kun se on liikkeessä”.
Diplomaatin mielestä on selvää, että Euroopan tulisi panostaa Kiina-suhteisiin aiempaa enemmän.