Tuomioistuin katsoi että Euroopan komissio oli siirtänyt henkilökohtaisia tietoja Yhdysvaltoihin ilman lupaa.
Tuomioistuin katsoi että Euroopan komissio oli siirtänyt henkilökohtaisia tietoja Yhdysvaltoihin ilman lupaa.
Sovittelusumma ei ole vielä lainvoimainen. Myös Google kohtaa ryhmäkanteen ääniassistenttinsa nauhoituksista.
Tampereen korkeakouluyhteisön tietoturvapällikkö Juha Malmivaara ja hänen työnsä tietoturvan hyväksi palkittiin Tietoturva ry:n myöntämällä Vuoden tietoturvapäällikkö-palkinnolla. Tampereen korkeakouluyhteisön tietoturvapäällikön Juha Malmivaaran on valittu vuoden...
Teknologian valjastaminen ikäviin käyttötarkoituksiin vaatii kuitenkin tietyn määrän teknistä osaamista ja aikaa.
Durov on pidätetty ainakin 96 tunniksi, joiden päätteeksi tuomari päättää hänen vapauttamisestaan.
Yhdysvaltalaisen valitusoikeuden mukaan piirioikeuden alkuperäinen päätös ei ottanut huomioon tavallisen käyttäjän ymmärrystä ehtojen sisällöstä.
Elon Muskin tekoäly-startupin Grok-kielimallia on koulutettu X-postauksilla ilman käyttäjien suostumusta, mikä saattaa rikkoa EU:n yleistä tietosuoja-asetusta.
Yhdysvaltojen ja kuuden muun maan kanssa julkaistu tiedote sisältää yksityiskohtia ATP40-hakkeriryhmän toiminnasta.
Kasvojentunnistusteknologian käyttö on yleistynyt merkittävästi viime vuosina. Suomessa sitä käyttävät esimerkiksi poliisi ja tulli.
Suositellut
IT-palveluyhtiö TCS on UPM:n uusi kumppani. TCS tarjoaa UPM:lle monipuolissti it-palveluja käyttötuesta hybridipilvipalveluihin.
Digia on Valtion tieto- ja viestintätekniikkakeskus Valtorin integraatiokumppani seuraavien viiden vuoden ajan. Sopimus on jatkoa Valtorin ja Digian pitkälle yhteistyölle.
Kimmo Rousku juhlistaa 40-vuotista kouluttajauraansa. Tässä blogissa hän käy läpi vuosikymmenien keskeisiä ilmiöitä ja havaintoja.
Uusimmat
Digia on Valtion tieto- ja viestintätekniikkakeskus Valtorin integraatiokumppani seuraavien viiden vuoden ajan. Sopimus on jatkoa Valtorin ja Digian pitkälle yhteistyölle.
Digiturvallisuus 2025 on vahvistanut asemansa Suomen tietoturva-alan tärkeimpänä kohtauspaikkana.