Uusi tekoälyavusteinen projekti suojelee uutisankkureiden henkilöllisyyttä Maduron hallinnon kiristäessä otettaan kansalaisten sananvapaudesta.
Tekoäly on herättänyt valtaisan kiinnostuksen lähes kaikkialla viimeksi kuluneen vuoden aikana. Edelläkävijät haluavat lisää etumatkaa eikä kukaan halua jäädä jälkeen. Tiedonjano ja tarve kuulla ratkaisuista on suuri eivätkä tekoälyn hyödyntämistä kaavailevat ihmiset ja yritykset pysy helposti mukana kaikissa käänteissä.
IT Insider tekee oman osuutensa tiedon jakamisessa tekoälyn teemaviikoilla 5.9.-26.9. Seuraa IT Insideria ja pysy mukana tärkeimmissä uutisissa ja kumppaneidemme kuulumisissa osoitteessa www.itinsider.fi/tekoaly/
Uusi tekoälyavusteinen projekti suojelee uutisankkureiden henkilöllisyyttä Maduron hallinnon kiristäessä otettaan kansalaisten sananvapaudesta.
Kokosten automaattiset muistiinpanot on tarkoitus saada kaikille asiakkaille käyttöön syyskuun 10. päivä mennessä.
Koska tekoälykoulutuksia syntyy kuin sieniä sateella tarvitaan yhteismitalliset vaatimukset varmistamaan, että koulutukset antavat riittävän pohjan tekoälykyvykkyyksien kehittymiseen – kuten sienistä on tunnistettava syötäväksi kelpaavat. Tästä tarpeesta lähti liikkeelle tarve tutkia tekoälykyvykkyyksiin liittyviä vaatimuksia, jotka tulisi sisällyttää tekoälykoulutukseen.
Ainakin Microsoft ja Amazon haluavat rakentaa vanhojen voimalaitosten paikalle datakeskuksia.
Seuraavan kuukauden ajan ChatGPT:tä voi hienosäätää ilmaiseksi miljoonalla tokenilla per päivä.
Musk ei vaikuta olevan huolissaan tekoälynsä luomien kuvien vaarallisuudesta ja mahdollisesta laittomuudesta.
Apple ilmoitti kesäkuussa, että tekoälypaketin julkaisua varjostaa EU:ssa digimarkkinasäädöksen vaatimukset.
Kasvojentunnistusjärjestelmiä hyödynnetään Intiassa jo 28 eri lentoasemalla.
Pariisin olympialaisia varten käytössä oleva teknologia on kansalaisoikeusjärjestöjen mukaan “troijalainen hevonen” valvonnan lisäämiseksi.
Suositellut
Epäillyille ei aina edes kerrota, että pidätys perustuu kasvojentunnistusteknologiaan. Teknologian virhealttius ja läpinäkyvyyden puute ovat ongelmia oikeusprosessissa.
Uudet ominaisuudet tulevat Windows, iOS ja Android -sovelluksiin. EU saa vielä odottaa uusien ominaisuuksien saatavuutta.
Suomalaisyhtiö julkaisee uuden älysormusmallin lokakuun aikana.
Uusimmat
Yritys on investoinut myös mainostajien yksityisyyteen.
Tekoälytutkijat John Hopfield ja Geoffrey Hinton ovat ottaneet osaa tekoälyn kehittämiseen 1980-luvulta lähtien. Heidän ideansa ovat vahvasti fysiikasta inspiroituneita.
Google on määrätty avaamaan Android-käyttöjärjestelmänsä kolmansien osapuolten sovelluskaupoille Yhdysvalloissa. Oikeuden päätös on voimassa kolme vuotta marraskuuhun 2027 saakka.