Suuret autovalmistajat jäävät jälkeen digikehityksessä
Autot muuttuvat yhä enemmän ohjelmistotuotteiksi. Samalla valta-asemat muuttuvat kun uudet kiinalaiset ja amerikkalaiset haastajat kiilaavat edelle.
Mikko Torikka
23.9.2024

Perinteiset autonvalmistajat, kuten Toyota ja Volkswagen, ovat jäämässä yhä enemmän jälkeen ohjelmistokehityksessä. Tutkimuyhtiö Gartnerin tuoreessa selvityksessä vain Ford, GM ja BMW ovat edelleen kärkijoukoissa ohjelmistokehityksessä. Autoilun sähköistyminen on tuonut terävimpään kärkeen kiinalaiset Nio, Xpeng ja BYD -merkit sekä yhdysvaltalaiset startupit, kuten Tesla, Rivian ja Lucid.

Muutos korostaa suurten autonvalmistajien haasteita pysyä mukana kehityksessä, kertoo Financial Times. Ohjelmistot ovat nyt keskiössä, ja ne hallitsevat yhä enemmän auton toimintoja, kuten akkujen hallintaa, turvallisuusominaisuuksia ja autonomista ajamista.

Ohjelmistovetoisuus muuttaa myös autoteollisuuden ansaintamallia. Esimerkiksi Renault suunnittelee vuodelle 2026 ensimmäistä ohjelmistopohjaista autoaan. Yhtiön tavoitteena on, että 40 prosenttia auton elinkaaren aikana kertyvästä voitosta tulisi ohjelmistoista vuoteen 2030 mennessä, kun tällä hetkellä osuus on vain 10 prosenttia.

Monet perinteiset autonvalmistajat ovat perinteisesti kehittäneet ohjelmistojaan sisäisesti, mutta nyt ne joutuvat kääntymään ulkopuolisten startupien ja teknologiajättien, kuten Applen ja Googlen, puoleen löytääkseen tarvittavaa osaamista. Tämä on aiheuttanut kulttuurisia ristiriitoja ja sisäisiä jännitteitä yhtiöissä.

Volkswagen solmi kesällä viiden miljardin dollarin ohjelmistokumppanuuden yhdysvaltalaisen sähköauto-startup Rivianin kanssa, kun yhtiön oma ohjelmistoja kehittävä yksikkö Cariad kärsi budjettiylityksistä ja viivästyksistä uusien mallien lanseerauksessa. Toyota on myös kamppaillut oman ohjelmistoyksikkönsä, Wovenin, kanssa, joka on tuottanut merkittäviä tappioita. Toyotan odotetaan kuitenkin julkaisevan uuden Arene-ohjelmistonsa ensi vuonna.

Gartnerin analyytikko Pedro Pachecon mukaan suurilla valmistajilla on ollut vaikeuksia hyödyntää resurssejaan tehokkaasti ohjelmistokehityksessä, osittain johdon sitoutumisen puutteen vuoksi. Ohjelmistojen avulla voidaan paitsi parantaa ajoneuvojen perustoimintoja, myös luoda uusia tulonlähteitä esimerkiksi käyttäjädatan keräämisellä ja kuukausitilauksilla, jotka liittyvät vakuutuksiin, huoltoihin ja korjauksiin.

Kuva: DALL-E

Suositellut

Uusimmat