Suomen kestävä kasvu ja teknologiajohtajuus valituilla alueilla edellyttää kansallista panostusta niihin osaamisalueisiin, joissa meillä on erityistä huippuosaamista ja kilpailuetua. Yksi Suomen vahvuusalueista on kvanttiteknologiat ja mikroelektroniikka.
Tästä syystä VTT, Espoon kaupunki, Aalto-yliopisto ja Teknologiateollisuuden puolijohdetoimialaryhmän yritysjäsenet haluavat yhdessä rakentaa Suomesta johtavan, mikroelektroniikan ja kvanttiteknologian avoimeen kehittämiseen pohjautuvan tutkimus- kehitys-ja innovaatiokeskittymän.
Toimijoiden tavoitteena on rakentaa Espoon Otaniemeen ainutlaatuinen esikaupalliseen kehitykseen painottuva uusi pilotointiympäristö. Pilotointiympäristön rakennushanke on käynnistysvaiheessa ja sen kokonaisbudjetiksi arvioidaan 90 miljoonaa euroa.
Rakennettava pilotointiympäristö laajentaa Otaniemessä sijaitsevaa tutkimusinfrastruktuuria ja edistää Suomen asemaa yhtenä EU:n tärkeimmistä mikroelektroniikka- ja kvanttiteknologiakeskittymistä.
Suunnitteilla olevan kehitysympäristön tarkoituksena on edelleen lisätä alan TKI-toimintaa Suomessa, kasvattaa tuote- ja palveluvientiä ja houkutella uusia kansainvälisiä osaajia, yrityksiä ja investointeja.
Tämän hetken arvion mukaan noin puolet hankkeen rahoituksesta olisi julkista rahoitusta, muun muassa EU:n sirusäädöksen kautta haettavan rahoituksen muodossa.
Julkisella rahoituksella katettaisiin esimerkiksi yhteiskäyttöön tulevien laitteiden investoinnit.
Puolijohdeteollisuudessa ja mikroelektroniikassa investointikustannukset ovat suuria. Tämä vaikeuttaa pienten ja keskisuurten yritysten kasvua ja uusien yritysten syntymistä.
Yhteiskäyttöiset puhdastilat ja laitteisto mahdollistavat yritysten omien investointien kohdentamisen niiden tavoitteita parhaiten tukevaan toimintaan.
”Suomen vahvuus kvanttiteknologioiden ja mikroelektroniikan saralla pohjautuu avoimeen yhteiskehittämiseen, jota VTT, Aalto-yliopisto ja yritykset ovat tehneet jo pitkään Otaniemessä sijaitsevan Micronovan puhdastilaympäristössä. Haluamme edelleen vahvistaa Suomen roolia avoimen teknologiakehityksen edelläkävijänä ja rakentaa uudet, teollisen mittakaavan skaalautumisen mahdollistavat puhdastilat sekä kasvuun ja uusien kasvuyritysten syntyyn tähtäävän ekosysteemin”, sanoo VTT:n Digitaalisten teknologioiden liiketoiminta-alueen johtaja Erja Turunen.
”Panostaminen Otaniemen alueelle syntyneeseen kvanttiteknologioiden ja mikroelektroniikan innovaationkeskittymään parantaa koko Suomen ja Euroopan mahdollisuuksia pärjätä globaalissa kilpailussa”, sanoo Espoiin elinvoimajohtaja Mervi Heinaro.
Hankkeessa mukana olevaan Teknologiateollisuuden puolijohdetoimialaryhmään kuuluvat Aspocomp, Beneq, CoreHw, Huawei, Modulight, Murata Electronics Oy, Okmetic, Picosun, ja Vaisala.